Älä palkkaa kulttuuria vaan osaaja

Astun sisälle työhaastattelijoiden eteen. Tuhannesosasekunnissa rekisteröin toisen haastattelijan katseesta tutun ilmeen. Hämmennyksen, joka johtuu etnisestä taustastani. Ilme paljastaa ilman sanoja, että vaikka olisin parhain hakija, paikka on varattu "Virtaselle". Toinen haastattelijoista ottaa muodon vuoksi portfolioni eteensä ja ihmettelee laajaa koulutustani ja monipuolista työkokemustani ja sitten katsoo vuorotellen minua ja sitten papereitani ja taas minua ja papereitani. Odotan kysymystä, että olenko ostanut tutkintopaperini jostain, mutta kuulenkin kysymyksen, joka saan suuni loksahtamaan polviin asti auki: " Niin mitens teillä nuo verikostot?". Olen sanaton. Otan kansioni ja poistun haastattelusta.

Tämä oli yksi niistä monista kokemuksistani, kun työhaastattelu ei mene ihan niin kuin Trömsöössä. Ei siksi, etten olisi pätevä hakija vaan siksi, että taustani - olen romani - hämmentää työhaastattelijan. Tiedän, että vastaavia kokemuksia on sadoilla, ellei jopa tuhansilla osaavilla työnhakijoilla, jotka poikkeavat perus Lehtosista tai Virtasista.

Diakonia-ammattikorkeakoulun lanseeraama #Työnimi-kampanja (2018) teki sosiaalisen kokeen, jossa neljä julkisuuden henkilöä hakivat töitä omilla CV:llään mutta romaninimillä. Haastattelukutsujen määrä oli lohduton - tasan nolla. Tulos nostatti monenlaisia tunteita pintaa, jonka Tuomas Enbunske kiteytti hyvin jokaisen kampanjaan osallistuneen kokemuksesta: "Olenhan mä aina tiennyt tämän, mutta kun sen kokee tällee niinku omalle kohdalle, sen kokee tunnetasolla vielä voimakkaammin.

Oletko sinä koskaan, siis aikuisten oikeasti, tullut itse ajatelleeksi, miltä syrjintä tuntuu tai kun sinut asetetaan eriarvoiseen asemaan työnhakutilanteessa ikäsi, sukupuolisesi, vammasi tai etnisyytesi johdosta. Joo laitontahan se on mutta myös arjen inhotodellinen kokemus monelle kuten romanille, maahanmuuttajataustaiselle, vammaiselle tai elämänsä parhaimmassa iässä olevalle. Eikö asialle voida tehdä oikeasti mitään!

#Työnimi-kampanja nosti hetkessä lähes kaikkien suomalaisten huulille romanien yhdenvertaisuuden työmarkkinoilla, eikä ainoastaan romaneiden vaan kaikkien heidän, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet eriarvoiseen asemaan työnhakutilanteissa. Vaikka kampanja saikin ryhtiliikettä aikaiseksi rekrytoijissa niin eriarvoisuuden poistaminen työhakutilanteista vaatii pitkäjänteistä työtä, jotta todellinen yhdenvertaisuus toteutuu. Anonyymirekrystä on tehty vapahtaja ja vastaus ongelmaan. Ja paskat! Se on hyvä välivaihe mutta ei vastaus itse ongelmaan. Kun anonyymirekryä miettii tarkemmin, ei voi välttyä ajatukselta, että sehän oikeastaan paljastaa, että rekrytoivalla organisaatiolla on koulutuksen ja osaamisen sijasta haasteita hakijoiden kehällisillä määreillä kuten ikä, sukupuoli tai etnisyys. Asia voidaan kääntää ja selitellä, kuten että anonyymirekryllä turvataan syrjimättömyys. Jos kerran organisaatio käsittelee kaikkia yhdenvertaisesti eikä syrji hakijoita työnhakutilanteissa tai muutenkaan niin, miksi se tarvitsee anonyymeja hakemuksia? Eikö kehällisten määreiden sijaan olisi aika keskittyä aidosti hakijan osaamiseen.

(kirjoitus julkaistu Demokraatti 6/21 Politiikan aikakauslehti)

Kirjoittaja toimii Diakissa asiantuntijana ja projektipäälliköiden valmentajana TKI-palveluissa sekä koordinoi Diakin romanityötä. Hän on myös Suomen romanijärjestöjen kattoliiton Suomen Romanifoorumin puheenjohtaja. Erityisiä kiinnostuksen kohtia ovat yhdenvertaisten mahdollisuuksien kehittäminen sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen.