Aamun ajatus - Elä niin kuin puhut
Viimeaikaiset uutiset siitä, että onko hyväksikäyttäminen tai ihmiskauppa osa romanikulttuuria herätti minut pohtimaan ja miettimään omaa ja muiden toimintaa, entä jos tai kun tekijänä onkin oma sukulaisemme, kaverimme, ystävämme tai jopa me itse. Pitäisikö olla hiljaa ja ikään kuin sivuuttaa kulloinkin esillä oleva asia vai pitäisikö toteuttaa usein itsenikin esiin nostamaa ajatusta siitä, että sivustaseuraajat ovat hiljaisia asioiden hyväksyjiä ja joskus jopa pahempia kuin varsinaisen teot tekijä. Ihmisenä, kristittynä, ihmisoikeuksien puolustajana ja romanina en voi toimia arvojani vastaan. Siksi annoin näkökulmani luottamustehtävästäni ja asemastani käsin mm. tähän Iltasanomien uutiseen.
Mertsi Ärling. KUVA: ERJA NIEMELÄ
Iltasanomien toimittaja kysyi minulta, että onko alaikäisten ja nuorten hyväksikäyttö ja ihmiskauppa osa romanikulttuuria, johon syytettynä oleva henkilö vetoaa puolustuksessaan. Johon luonnollisesti vastasin, että kysymys on yhtä absurdi kuin, että joku ulkomaalainen kysyisi meiltä suomalaisilta, että onko perheen ja omien lasten tappaminen osa suomalaista kulttuuria. Vastaus meidän jokaisen huulilla on varmasti; EI OLE! Se että kyseessä on romanitaustainen mies, ei ole mitään tekemistä romanikulttuurin kanssa. Henkilö nyt vain sattuu olemaan romanitaustainen mutta yhtä hyvin voisi olla jonkun muun etnisyyden omaava henkilö.
Se, että joku viittaa tai perustelee rikollista tai näinkin kuvottavaa toimintaansa kulttuurilla, asettaa muut ihmiset ja ko. kulttuurin jalkojensa alle poljettavaksi. Häpäisee muut kulttuurin edustajat tuottamalla suurelle yleisölle kuvan, että kaikki ko. kulttuurin edustajat hyväksyvät asian, koska se on "normaalia" kulttuurissa.
Meillä jokaisella kristityllä on suuri vastuu elää elämää sopusoinnussa Raamatun sanan kanssa ja ihmisyyden kanssa. Keskeiset asiat tulee pitää keskeisenä ja keskeinen asia on tietenkin Kristus.
Joskus meillä on kiusaus eksyä harhapoluille, etenkin jos kyseessä on oma toimintamme tai sukulaisemme toiminta. Näemme, haluamme nähdä tai jopa pakotamme itsemme näkemään, miksi - jopa selvästi väärä asia - on meidän mielestämme oikeutettua, kun kyseessä on lähellämme oleva ihminen. Voimmeko siis pyhittää jopa synnin sillä, että olemme vaikkapa sukulaisia, romaneja, pääväestöön kuuluvia tai että kyseessä on lapseni, vanhempani tai minä itse? Eikö väärin ole aina väärin oli tekijä minä tai joku muu?
Olen useasti vanhemman lapseni kanssa käynyt keskustelua siitä, että mikä eroa on ymmärtämisellä ja hyväksymisellä. Voin esimerkiksi ymmärtää, miksi joku äiti tai isä ajautuu surmaamaan koko perheensä mutta en kuitenkaan hyväksy sitä. Voin myös ymmärtää, miksi tilaisuus voi tehdä meistä jokaisesta varkaan, ihmiskauppiaan, hyväksikäyttäjän ... mutta en kuitenkaan hyväksy sitä ihmisenä enkä etenkään kristittynä, vaikka se kuinka käärittäisiin mm. Kulttuuriin tai muilla näennäisillä selityksillä. Väärin on väärin oli tekijä minä tai joku muu.
Vaatiiko väärän näkeminen, toteaminen tai tuomitseminen itseltä "synnittömyyttä", jotta vääryyden voi todeta? Ei tietenkää. Koska Kristus on Totuus, hän auttaa meitä pysymään totuudessa ja jos olemme itsellemme rehellisiä, tiedämme ihan varmasti onko asia oikein vai väärin. Totuudessa pysymisen yksi kulmakivistä on rehellisyys ja omien virheiden tunnustaminen, koska kaikkihan me olemme jonkinlaisen virheen alaisia - parhainkin meistä.
Raamattu, Jaakobin kirjeessä, vetoaa meitä elämään niin, että teoistamme näkyy uskomme. Usko sanoina ilman tekoja on kuollutta tai ainakin näennäistä. ja Kyllä, saan itseni usein kiinni tekemästä virheitä, jotka eivät ole sopusoinnussa Raamatun ja kristillisen arvomaailman kanssa. Huomaan myös, että monesti jopa yritän puhuttaa eli valehdella itselleni, miksi kohdallani joku asia on oikeutettua, vaikka varsin hyvin tiedän, että asia on väärin. Olenkin tietoisesti opettanut itseni olemaan rehellinen ainakin itselleni ja Jumalalle.