Jumalan mielenmukainen kristillinen elämä
Jumalan mielenmukainen hengellinen elämä tiivistyy yhteen kokonaisuuteen: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimastasi (Mark.12:30).
Kun tämän ensimmäisen käskyn äärelle pysähtyy, ei voi olla ymmärtämättä, että Jumala tahtoo meidät kokonaan, ei vain osaa meidän elämästämme; "kaikki tai ei mitään se on hintana elämän tään", on vanha sanonta, joka osuu melko tarkasti juuri tähän ajatukseen.
Raamatussa samarialainen nainen kerran yritti kiistellä Jeesuksen kanssa palvonnan parhaasta ajasta ja paikasta sekä tavasta. Jeesus antoi hänen ymmärtää, että nämä ulkoiset tekijät ovat loppujen lopuksi epäolennaisia eli kehällinen juttu, tärkeämpää on MIKSI palvomme (Heb.12:28). Jeesus vastasi hänelle, että todelliset palvojat palvelevat Jumalaa hengessä ja totuudessa. Tällaisia palvojia (uskovia) Jumala etsii. Hän siis tahtoo kokosydämistä omistautumista, ei vain pieniä palasia elämästä tai sunnuntaiuskovaisuutta.
Jumalan mielenmukaisella palvonnalla on tarkka kohde. Emme voi palvoa itse kehittämäämme Jumalaa; millaisen haluamme Jumalan olevan. Emme siis voi luoda poliittisesti ja uskonnollisesti korrektia tai mukavaa ja kaikille ajatuksille sopivaa kuvaa Jumalasta ja palvoa sitä. Sellainen on epäjumalanpalvontaa, meidän itsemme rakentama jumala. Palvonnan ja hengellisen elämän on perustuttava Raamatun totuuteen - kuvaan Jumalasta, ei meidän mielipiteisiimme Jumalasta. Palvominen totuudessa tarkoittaa kirjaimellisesti Jumalan palvomista sellaisena kuin Hän on ilmoittanut itsensä Raamatussa.
Jumala haluaa palvontamme olevan aitoa. Hengessä palvominen viittaa meidän henkeemme, minuuteen, keitä me olemme. Jumalan rakastaminen koko sielusta ja sydämestä tarkoittaa, että palvontamme nousee sydämen aitoudesta. Kyse ei ole oikeiden sanojen lausumisesta vaan sanoista, joita tarkoitamme, vaikka olisimme täysin hiljaa. Ylistys vailla sydäntä on tyhjien tynnyreiden kolistelemista. Palvoessamme Jumalaa, Hän katsoo ohi sanojemme nähdäkseen sydämemme sopukoihin. Siinä, missä ihmisenä näemme ulkokuoren, Jumala näkee sydämen jokaiseen sopukkaan (1.Sam.16:7).
Monet saattavat pitää emotionaalista liikuttumista musiikista samana asiana kuin liikuttumista Hengessä. Ne eivät ole kuitenkaan sama asia. Todellinen palvonta on meidän henkemme vastaus Jumalalle, ei jonkin sävelkulun seuraaminen. On olemassa montaa mieltä siitä, mikä on oikea tapa ilmentää ylistystä ja palvontaa Jumalalle. Mielipiteet heijastavat oikeellisuudessaan enemmän sanojansa persoonallisuutta ja taustaa. Raamatusta löytyy useita erilaisia tapoja ja palvonnan muotoja aina huutamisesta hiljaisuuteen asti. Paras tapa palvoa on jokaiselle yksilöllinen, tärkeintä on, että palvontamme ilmentää aidosti rakkauttamme Hänelle (Joh.4:23).
Jumala haluaa, että palvontamme on ajattelevaista, jonka ydin löytyy tästä: Rakasta Jumalaa koko mielestäsi. Jumala haluaa siis, että mielemme eli ymmärryksemme on mukana palvonnassa. Jumala ei ohita älyämme - ei tietenkään - koska on luonut sen. Se, ettemme ymmärrä tai älyä kaikkea, ei tarkoita, että palvomisessa tai uskonelämässä pitää jättää aivot narikkaan, jotta Pyhä Henki voi toimia.
Tyhjät hokemat, vaikka ne kuulostaisivat kuinka hurskailta, ovat mitään sanomattomia fraaseja. Saman rukouksen aikana useita kymmeniä kertoja toistetut "Herra", tai "Jeesus, Jeesus, jeesus" -hokemat saavat kysymään, etteikö meillä ole palvontamme kohteelle oikeasti muuta sanottavaa. Jotain sellaista sanottavaa, jossa voisimme kertoa Jumalalle, miksi palvomme Häntä, miksi rakastamme tai ylistämme Häntä jne.
Jumalalle on mieluista, että palvontamme on käytännöllistä eli arjen todellisuutta (Room.12:1). Jumala haluaa meidän olevan eläviä "uhreja" Hänelle; meidän tulee siis elää Hänelle. Sitä on "uhrina" oleminen hänelle. Asiamme sydän on sydämemme asia.
Kysymys: Kumpi on Jumalalle otollisempaa - julkinen vai yksityinen palvontani?