Romanien työllisyys - mahdollisuus vai kompastuskivi?

Suomen romaneiden kouluttautumista ja työllistymistä omana ryhmänään on tutkittu Suomessa melko vähän johtuen laista, joka kieltää tilastoinnin etnisyyden mukaa (Finlex 3/11§). Suomessa on kuitenkin joitakin yksittäisiä tutkimuksia ja selvityksiä ja kymmenittäin erilaisia hankkeita ja projekteja, jotka ovat keskittyneet romaneiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja osallisuuteen sekä koulutuksen ja työllistymisen parantamiseen.

Suomen romanien koulutustaso on viime vuosikymmeninä noussut ja on nähtävissä, että yhteisössä vallitsee entistä myönteisempi asenne kouluttautumista kohtaan. Yhä useamman romanitaustaisen opiskelijan valmistuminen ammatillisista opinnoista, lukiosta tai korkeakoulusta toimii esimerkkinä ja kannustimena muille. Ammatilliseen opiskelun volyymi on tuplaantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tänä päivänä peruskoulun saattaminen loppuun on Suomen romanien keskuudessa arkipäivää, ja ylioppilaita on reippaasti jo toistakymmentä. Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osallistuu jo valtaosa romaniperheiden lapsista (Rajala & Blomerus 2015). Myös työmarkkinoilla romanien asema on viime vuosina jonkin verran kohentunut. Yhteisön jäseniä onkin edustettuna entistä useammissa ammateissa ja monipuolisemmin työelämän eri tasoilla mutta voitettavia haasteita on vielä paljon.

Laillisesta asemastaan huolimatta Suomen romanit kohtaavat edelleen monia osallisuuteen liittyviä ongelmia, ja yhteisön jäseniin kohdistuu villejä ennakkoluuloja. Koulutustaso on romanien keskuudessa keskimääräistä matalampi ja heidän työllisyystilanteensa on selvästi heikompi suhteessa muihin suomalaisiin. (Syrjä & Valtakari 2008.) Syitä osallistumisen, koulutuksen sekä työllistymisen haasteisiin on löydettävissä sekä historiasta että nykyhetkestä, niin yhteisön sisältä kuin ulkopuoleltakin. (Ärling 2018 a.)

Tarve Suomen romanien koulutustason nostamiseen ja yhteisön työllisyystilanteen parantamiseen on siis edelleen vahvasti olemassa. Nämä kysymykset nousivat voimakkaasti esille jo ensimmäisessä Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa Suomen romanipoliittisessa ohjelmassa (ROMPO 1), joka valmistui vuonna 2009. Parasta aikaa ollaan valmistelemassa toista Romanipoliittista ohjelmaa (ROMPO 2), jonka pitäisi valmistua vuoden 2018 aikana. Molemmissa ohjelmissa tuodaan esille huoli, joka aiheutuu esimerkiksi haasteista peruskoulun loppuun saattamisessa ja siirtymisessä toisen asteen koulutukseen kuin myös opiskeluiden yhä vähäisestä jatkamisesta korkeakouluissa. Myös asenteissa muodollista koulutusta kohtaan on parantamisen varaa. Haasteita mainittaessa ei sovi kuitenkaan unohtaa työnantajien valmiutta palkata romaneja tai koulutusorganisaatioiden ja viranomaisten osaamista, mikä liittyy romaniyhteisön erityistarpeiden huomioimiseen. Työhaussa kohdatut ennakkoluulot ja syrjintä ovat arkitodellisuutta romanitaustaiselle työnhakijalle. Kohdatut ennakkoluulot ja vaikeudet työpaikan saamisessa etnisyyden johdosta lannistavat 9/10 hakijasta. (Palkkaisinko romanin? 2011, 64-65.) Syrjän ja Valtakarin (2008, 79) mukaan etenkin pääkaupunkiseudulla työnantajat olivat valmiimpia palkkaamaan romani töihin kuin maakunnissa. Tutkimukseen tehtyyn kyselyyn vastanneista 306 pienestä ja keskisuuresta yrityksestä 164 yritystä olisi ollut valmis palkkaamaan romanin töihin, eli yli puolet. Tätä positiivista asennetta tulisi hyödyntää ja mallintaa muille alueille.

Romanien koulutus- ja työllisyysasioiden haasteiden ratkaisemiseksi on tarjottu resursseja kehittämistoimia varten. Isot valtakunnalliset Euroopan Sosiaalirahaston rahoittamat hankkeet Nevo tiija - uusi aika ja Tšetanes naal - koulutuspoluilla ovat yksi satsaus ongelmakohtiin pureutumiseksi. Näiden hankkeiden puitteissa on käynnissä kehittämistyötä, jota työstetään yhteensä 16 osatoteuttajan voimin. Vaikuttavuutta ja painetta kohdistetaan kahteen suuntaan. Romaniyhteisön kanssa käydään lävitse arvoja, asenteita ja tavoitteita ja työmarkkinoille päin rakennetaan työllistymistä edistävää kokonaisvaltaista koulutusmallia. Rakenteilla oleva malli nousee romaniyhteisön kouluttautumisen ja työllistymisen haasteista, joita ovat heikko koulutustaso, vähäinen työkokemus, osittain romanikulttuurista nousevat tekijät ja syrjintä. Viime kädessä koulutusmallin halutaan palvelevan laajasti vaikeammin työllistyviä henkilöitä etnisestä taustasta riippumatta. Tavoitteena onkin löytää uusia keinoja vahvistaa erityisesti nuorten aikuisten pääsyä kiinni koulutukseen ja työelämään, ja tätä kautta paremmin mukaan yhteiskuntaan.

Romanien koulutushistoria kapea ja lyhyt

Näyttöön perustuvan tutkimusten mukaan merkittävin haaste romaneiden kouluttautumisen poluilla on toisen asteen koulutuksissa niiden keskeytyminen. Keskeisimmät lopettamiseen vaikuttaneet syyt ovat taloudellinen huoli ja perhesyyt (16 prosenttia), heikot opiskeluvalmiudet (25 prosenttia) tai heikko motivaatio (20 prosenttia). Kouluttautumisen historia on itsessään myös melko lyhyt ja verrattain kapea. (Palkkaisinko romanin? 2011, 62; Rajala & Blomerus 2015, 27-29, 45, 55.)

Romanisukunimi esteenä työllistymiselle - et oo tosissas!.

Tämän hetkinen opiskelemisen pullonkaula on perhe-elämän aloittaminen hyvin nuorena. Tämän osittain kulttuurista nousevan toimintamallin muuttaminen on suuri haaste. Vaikka romaniyhteisö itsekin tiedostaa varhaisen aikuistumisen ongelmat ja käy siitä aktiivista keskustelua yhteisön sisällä, on yhteisö sen edessä toistaiseksi melko voimaton. Muutoksen tulee kuitenkin lähteä yhteisön sisältä, sitä ei voida ulkoisilla keinoilla pakottaa, vaikkakin kyllä ohjata. Romanikulttuurin mukainen perheen perustaminen nuorena suhteessa pääväestön nelikymppisten lapsettomuusongelmiin antaa meille perspektiiviä haasteen kahtiajakoisuudesta. Ohjausta ja suunnittelua kuitenkin tarvittaisiin varmasti molempiin tahoihin. Myönteistä on kuitenkin se, että suurin osa perheen perustaneista nuorista-aikuisista on kiinnostunut ja valmis suorittamaan aikuiskoulutuksen puolella ammatillisia opintoja. Keskeytyneen koulutus ja urapolun johdosta joka kolmannelta jatko-opinnoista kiinnostuneelta uupuu päästötodistus, ja pääsääntöisesti keskeyttäneiden opiskelutaidot ja valmiudet ovat heikot, mikä luo uudelleen opiskelun aloittamiselle omat haasteensa. Ammatilliseen koulutukseen tulee kytkeä peruskoulun loppuun saattaminen esimerkiksi kaksoistutkintona tai yhdistää ammatillisiin opintoihin opiskelutaitoja parantavia opintoja, kuten Valma-opintoja. Näin voitaisiin täydentää puuttuvat tai heikot osa-alueet yleissivistyksessä ja vahvistettaisiin oppimisvalmiuksia. (Syrjä & Valtakari 2008, 46-50; Rajala & Blomerus 2015, 60-75.)

Aikuisiällä opiskelemaan lähtemisen suurimpia esteitä on työssäoppimispaikkojen saaminen. Tämä haaste tulee esiin jo peruskoulujen TET-harjoittelupaikkojen kanssa. (Ärling 2018 b; Saastamoinen 2018; Kantola & Pölkki 2018.) Ammatillisessa koulutuksessa työpaikalla tapahtuva oppiminen, näyttötutkintojen suorittaminen ja oppisopimuskoulutus edellyttävät paikkaa, jossa ne voi suorittaa. Uusi koulutusreformi näyttää lisäävän entisestään tätä haastetta. Työssäoppimispaikkojen hankkiminen on tutkitusti vaikeampaa romanitaustaiselle opiskelijalle kuin muille opiskelijoille. Tämän kaltaiset vastoinkäymiset nostavat romanitaustaisen henkilön riskiä olla aloittamatta opintoja, tai keskeyttää ne. Romaninuoret kysyvätkin usein ohjauskeskusteluissa, miksi tulisi kouluttautua ja opiskella, kun ei kuitenkaan saa edes työssäoppimispaikkaa saati oikeaa työpaikkaa. Tähän monisärmäiseen ongelmaan tulee miettiä ratkaisuja yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä julkisten että yksityisten työnantajien kanssa sekä hyödyntää työllisyyspalveluiden verkostoja yrityksiin. (Rajala & Blomerus 2015, 75-89.)

Romanisukunimi esteenä työllistymiselle - et oo tosissas!

Työ- ja elinkeinoministeriön tilaama selvitys vuodelta 2008 selvitti Suomessa asuvien Suomen romanien mahdollisuuksia työllistyä. Selvityksen perusteella tuotettiin kokonaiskuvaa romaneista työhallinnon asiakkaina. (Syrjä & Valtakari 2008, 9-21, 39.) Selvityksessä esille nousi vahvasti neljä päätekijää, jotka vaikuttavat työmarkkinoilta syrjäytymiseen ja työttömäksi jäämiseen: 1) puutteellinen koulutus tai ammattitaito 2) vähäinen työkokemus mutta myös 3) työnantajien kielteiset asenteet romaneja kohtaan sekä 4) romanikulttuurista nousevat tekijät.

Näistä kielteisten asioiden jatkumosta näyttää muodostuneen monille romaneille arkipäivän todellisuus, johon monikaan ei enää jaksa kiinnittää huomiota tai reagoida (Syrjä & Valtakari 2008, 14-15, 39; Vähemmistövaltuutettu 2014). Työnhaussa kohdatut ennakkoluulot ja syrjintä ovat arkitodellisuutta romanitaustaiselle työnhakijalle. Kohdatut ennakkoluulot ja vaikeudet työpaikan saamisessa etnisyyden johdosta lannistavat 9/10 hakijasta (Palkkaisinko romanin? 2011, 64-65). 

Romanien kohtaama syrjintä suomalaisessa työelämässä ja työnhaun yhteydessä on kaikkien selvityksien ja tutkimuksien perusteella surullisen yleistä. Monellekaan ei anneta edes mahdollisuutta. Mielenkiintoisen syrjinnästä tekee se, että se on ani harvoin henkilökohtaista, vaan pikemminkin syrjintä nousee koko romaniväestöön liitetyistä kielteisistä leimoista. Syrjintä työmarkkinoilla tulee esille esimerkiksi siten, että avoimina olleet työpaikat ilmoitetaan täytetyiksi, jos hakijana oli romanisukunimen omaava henkilö, vaikka todellisuudessa ne olisivat vielä täyttämättä. Jos hakijaa ei sukunimen perusteella ole tunnistettavissa romaniksi, niin viimeistään kohdatessa ilmoitetaan, että paikka on jo täytetty. Osa ilmoittaa myös suoraan, että firman imago kärsii, jos työntekijänä on romanitaustainen henkilö. (Oikeusministeriö 2017.)

Kulttuurista nousevat hyveet ja osaamiset valjastettavissa työmarkkinoille
Romanikulttuurista löytyy paljon vahvuuksia ja hyveitä, joita voitaisiin hyödyntää monin eri tavoin työelämän hyväksi. Työmarkkinoiden silmien alla uinuu vahvaa käyttämätöntä potentiaalia. (Kylliäinen 2012, 17-22.)
Romanikulttuurista esiin nostetut hyveet ovat asiantuntijoiden vakavalla otteella tehtyä pohdintaa ja olettamusta. Varsinaista tutkimusta näistä romanikulttuurista nousevista hyveistä ei ole vielä olemassa.

1. Romanikulttuuri perustuu kunnioittamisen kulttuuriin, jota voitaisiin kanavoida työelämässä lojaalisuuteen ja luotettavuuteen työ- tai yritysorganisaatiota kohtaan.
2. Romanikulttuurissa arvostetaan toimeliaisuutta ja ahkeruutta. Romaneiden historiassa vain kova työ ollut ainoa selviytymisen keino, joten mielikuva siitä, että romani olisi laiska tai työtä vieroksuva on harhaanjohtava.
3. Tunneäly ja sosiaaliset taidot, jotka nousevat yhteisöllisestä kulttuurista. Näiden hyveiden hyödyntämistä voitaisiin käyttää monissakin eri työtehtävissä erityisesti sosiaali-, kasvatus ja terveysaloilla sekä asiakaspalvelutyössä. Sosiaalinen lahjakkuus vaikuttaa myös ongelmanratkaisukykyyn ja taitoon selviytyä.
4. Täsmällisyys aikatauluissa. Täsmällisyys nousee työn mielekkyydestä, motivaatiosta ja asian tärkeydestä itselle.
5. Taiteet ja kulttuuri ovat vahvasti läsnä romanikulttuurissa, ja se ilmenee esimerkiksi harjaantuneena herkkyytenä esteettisyydelle ja visuaalisuudelle. Näiden taitojen hyödyntäminen työelämässä muualla kuin taidealojen saralla on vasta alussa.
6. Vahva myymisen taito ja markkinointihenkisyys. Tämä varhain opittu myyjän ja markkinoijan tai esittelijän taito on romanien osalta työmaailmassa vielä vähän hyödynnetty osaamisalue..
7. Selviytymis- ja paineensietokyky. Romanit ovat läpi tuntemamme historian olleet selviytyjiä. Yhteisö on oppinut pelaamaan niillä haastavilla "pelimerkeillä", jotka se on saanut. Tätä selviytymisen taitoa voitaisiin hyödyntää työelämässä monin eri tavoin, kuten verkostojen rakentamisessa sekä pienten resurssien hyödyntämistä maksimaalisesti.
8. Kaikille tuttua romanikulttuurista on sen kollektiivisuus. Kollektiivisuus voidaan muuttaa työyhteisöissä esimerkiksi työkavereista huolehtimiseksi tai tiimihengen luomiseksi sekä tsemppaamiseksi tai mentoroinniksi.

Hankkeista vipuvoimaa onnistumiselle

Artikkelissa mainitut kaksi ESR-hanketta pohjautuvat romanipoliittisen ohjelman esille nostamiin tarpeisiin sekä romanijärjestöjen, Diakonia-ammattikorkeakoulun sekä viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteiseen suunnittelutyöhön. Tšetanes naal - koulutuspoluilla sekä Nevo tiija - uusi aika -hankkeet toimivat valtakunnallisesti ja niillä on eri puolilla maata yhteensä 16 osatoteuttajaa. Hankkeiden päätavoitteina on Suomen romaniväestön koulutustason (Tšetanes naal) ja työllisyystilanteen (Nevo tiija) parantaminen sekä yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistaminen. Sisarhankkeet ovat monella tapaa merkittävät. Ne ovat laatuaan ensimmäiset näin monesta osatoteuttajasta koostuvat ja valtakunnallisesti merkittävät romaneiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttavat hankkeet.

Hankkeiden jokaisella osatoteutuksella on omat tehtävänsä ja kokeiluprosessinsa hankekokonaisuudessa, mikä näkyy hyvin kuvasta 1. Erilaisten toimintojen, erityisesti mallin kehittämisessä on ollut alusta alkaen ehdottoman tärkeää, että niin romaniyhteisö itse kuin koulutusorganisaatiot ja työmarkkinajärjestöt ovat olleet rakentamassa ratkaisuja intersubjektiivisesti.

Tuumasta töihin -koulutusmallista apua vaikeasti työllistyvien auttamiseksi

Tuumasta töihin -mallin taustalla on yli 1,5 vuoden mittainen yhteiskehittely, jonka pohjana on ollut vahvasti kolmeen tutkimukseen perustuvat romaneiden osallisuudesta tehdyt selvitykset (Syrjä & Valtakari 2008; Vähemmistövaltuutettu 2014; Rajala & Blomerus 2015). Mallissa on otettu huomioon myös Nevo tiija- ja Tšetanes naal -hankkeissa kertynyt kokemustieto. Kehittämistyöhön on osallistunut myös lukuisa joukko eri alojen asiantuntijoita ja virkamiehiä.

Mallin uutuus ja lisäarvo nousee siitä, että koulutuksen alkumetreiltä asti vaikeasti työllistyvä henkilö ja työnantaja saatetaan yhteen. Mallissa haastetaan sekä julkisia että yksityisiä työnantajia mahdollistamaan kokeilun ja taitojen näyttämisen kautta osaaminen ja sitä kautta mahdollinen työllistyminen. Työllistymisen lisäksi mallin avulla edistetään koulutus- ja työllisyyspolkujen monimuotoisuutta ja -alaisuutta.Koulutuksen läpiviennissä hyödynnetään työparityötä. Työparista toinen toimii ryhmänohjaajana sekä linkkinä koulutusorganisaatioiden henkilökuntaan ja opetushenkilöstöön. Tähän työhön soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi erityisopettajataustaiset työntekijät. Työparin toinen puoli taas toimii opiskelijoiden ohjaajana ja henkilökohtaisena tukena, joka tukee matalalla kynnyksellä esiin tulevissa haasteissa. Tutkimukset osoittavat, että (vähemmistöihin kuuluvien) opiskelijoiden koulutuksen suorittamisprosentti kasvaa huomattavasti, jos kouluissa on töissä henkilö omasta viiteryhmästä. Työparina toimivista työntekijöistä toisen tulee siis olla romanikulttuurin edustaja. Työparityöskentelyn kautta lisätään resursseja ohjauksen ja tukemisen tarpeeseen, jota vaikeasti työllistyvät, kuten romanitaustaiset, henkilöt tarvitsivat.Koulutusmallin uutuusarvo kulminoituu myös siinä, että mallissa ei varsinaisesti tuoda mitään uutta vaan yhdistetään jo olemassa olevia resursseja ja toimintoja uudella tavalla kuten yhdistämällä valmentava koulutus (Valma) ja ammatillinen koulutus yhdeksi kokonaisuudeksi.

Koulutukseen valitut aloittavat yhteisen matkan noin kuukauden mittaisella orientaatiolla, jossa jokaisen opiskelijan henkilökohtaiset taidot, osaaminen ja kehittämisalueet kartoitetaan, ja niiden pohjalta tehdään henkilökohtainen opintopolku (HOJKS). Tällä vastataan tutkimuksista esiin nousseeseen tarpeeseen henkilökohtaistamisesta. Orientaatiojaksolla avarretaan opiskelijoiden tietämystä eri ammattiryhmittymistä ja niiden opintopoluista. Yhteisillä oppitunneilla käsitellään eri ammattiryhmiä ja niiden ammattinimikkeitä sekä ammattiryhmien tarjoamat työllisyysmahdollisuudet, opintopolut sekä vaatimukset. Ammattien tuntemuksen laajentamisella herätellään mahdollisesti vielä uinuvaa visiota tulevaisuuden unelma-ammatista sekä rikotaan kapeakatseisuutta ammatinvalinnan suhteen. Samalla autetaan opiskelijaa löytämään osaamista vastaava opintopolku.

Kuukauden mittaisen orientaatiovaiheen jälkeen opiskelijat valitsevat oman koulutuspolkunsa, mikä ohjaa heidät koulutusorganisaation sisällä olemassa olevaan ammatillista perustutkintoa suorittavien ryhmään. Jos perustutkintoa ei löydy koulutusorganisaation sisältä, se pyritään järjestämään koulutusta järjestävästä oppilaitoksesta. Siirtämällä opiskelija olemassa olevaan ammatillisesti suuntautuneeseen ryhmään mahdollistetaan luonnollinen integroituminen ja verkostojen rakentaminen omaan ammattikuntaan. Näin hyödynnetään koulutusorganisaation olemassa olevia resursseja, ja malli on pilotoinnin jälkeen kustannustehokkaasti ja helposti siirrettävissä organisaation pysyviin käytänteisiin. Toiminta lisää myös molemmin puolista oppimista ja parhaimmillaan hälventää ennakkoluuloja, jotka ovat syrjimisen taustalla.Selvityksistä nousi myös esille, että erityisryhmät tarvitsevat vertaistukea, joten mallissa asia on huomioitu siten, että primaariryhmä tapaa toisiaan koulutusaloistaan huolimatta säännöllisesti niin sanotulla tukipajajaksolla, jossa luokanvalvojan ja romanitaustaisen ohjaajan kanssa yhdessä ja erikseen käydään läpi onnistumisia, oppimista ja esiin tulleita haasteita. Tukipajassa vahvistetaan myös jokaisen HOJKS:n mukaisia opiskeluvalmiuksia lyhyen ja pitkä aikavälin tavoitteiden seuraamisella, tukemisella ja ohjauksella.

Koska selvityksissä yhtenä suurimpana haasteena nousi työssäoppimispaikkojen saaminen romanitaustaisille opiskelijoille, mallissa tehdään intensiivistä työtä työnantajien poolin keräämisessä jo etukäteen. Tämä pooli kerätään ohjaajan, työllisyyspalveluiden sekä koulutusorganisaation kontaktien kautta. Jokaiselle opiskelijalle mahdollistetaan työssäoppiminen mahdollisuuksien mukaan yhden ja saman työnantajan kanssa ja näin samalla luodaan otollista maaperää sille, että työssäoppiminen voisi muuttua palkkasuhteeksi joko jo opiskeluvaiheessa tai opiskelujen päätteeksi. Mallissa työssäoppimisen järjestely tehdään niin vaivattomaksi kuin mahdollista. Työnantajille tarjotaan avaimet käteen -pakettia, jossa työssäoppimisen tarpeet ja käytänteet on mietitty valmiiksi.

Tuumasta töihin -koulutusmallin käyneillä on opiskelujen päätyttyä vähintäänkin ammatillinen perustutkinto valitsemaltaan alalta sekä mahdollisuus luoda palkkasuhde työssäoppimispaikkaansa. Koko koulutuksen aikana mallissa hyödynnetään joustavasti eri työllistymisen mahdollisuudet sekä koulutuksen toteuttamiskeinot. Koulutusmallia tarjotaan yhdeksi vaihtoehdoksi aktiivimalliin vaikeasti työllistyvien työllistämiseksi. Mallin tavoitteena on mahdollistaa positiiviset kokemukset molemmin puolin ja sitä kautta madaltaa romanien koulutukseen ja uraputkeen pääsemistä.

Tulevaisuus tulee rakentaa yhdenvertaisuudelle

Suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumisen ja kehitysprosessin eteenpäin viemiseksi avaimet ovat viime kädessä romaniyhteisöllä ja sen jokaisella yksilöllä, mutta prosessin tukeminen edellyttää myös yhteiskunnan tukea ja myötävaikuttamista. Eri yhteyksissä on todettu, että romanien kannustamisessa koulutukseen ja työmarkkinoille hakeutumiseen tarvitaan myönteisiä roolimalleja ja esimerkkejä onnistumisista sekä itsetunnon tukemista. Näiden lisäksi esille saattaa nousta velvoittamisen tarve, joka eliminoi kannustinloukkujen mahdollistaman passiivisuuden.

Tässä kohtaa ei kuitenkaan voi olla mainitsematta sitä tosiasiaa, että niilläkin romaneilla, joilla ei ole vähemmistöasemansa lisäksi mitään muita työllisyyttä vaikeuttavia tekijöitä, on suuria haasteita työllistyä. Romanit ovat Vähemmistövaltuutetun tekemän selvityksen (2014) mukaan syrjityin joukko Suomentyömarkkinoilla. Yhteiskunta ei voi samaan aikaan vaatia integroitumista, jos se toisella kädellä estää sen. Tarvitaan siis vahvempaa yhteiskunnallistahuomiota ja rakenteellisia muutoksia. Lakimuutoksiakin mahdollisesti tarvitaan, mutta tärkeintä ovat ruohonjuuritasolla tapahtuvat ihmisten väliset kohtaamiset. Ongelmakohdat täytyy avata ja tehdä näkyviksi, ja toisaalta tuoda näyttävästi esille onnistumisen kokemukset niin romanien kuin työnantajien näkökulmasta. Tähän asennetyöhön tarvitaan myös median valjastamista.

Onnistuneiden oppimiskokemusten puutteesta johtuu, että monen romanin käsitys itsestään oppijana on melko kielteinen. Käsitykseen vaikuttavat opiskeluun liittyvät heikot perusvalmiudet sekä mahdollisesti henkilöhistoriasta nousevat negatiiviset kokemukset koulumaailmassa. Yksi keskeisimmistä huomion aiheista onkin opiskelutaitojen vahvistaminen. Opetuskeskustelut ja mallioppiminen on todettu erittäin hyviksi oppimismetodeiksi vaikeammin työllistyvien ryhmien, kuten romanien, kohdalla. Tärkeää on myös opiskelun henkilökohtaistaminen ja siihen liittyvä huolellinen opiskelijan lähtötilanteen kartoitus. Myös yksilöohjaukseen ja oppimisvalmiuksien vahvistamiseen ennen ammatillisten opintojen alkamista ja niiden aikana on syytä panostaa.

Tuumasta töihin -malli on ainakin kehittämis- ja suunnitteluvaiheessa otettu hyvin vastaa niin viranomaisten, koulutusorganisaatioiden kuin romaniyhteisön toimesta. Erityisen positiiviseksi on koettu se, että malli nousee olemassa olevasta tarpeesta, ja sen pohja on luotettavissa selvityksissä ja tutkimuksissa. Samoin se on saanut hyvää palautetta siitä, että se hyödyntää laajasti jo olemassa olevia mahdollisuuksia koulutusorganisaatioissa sekä työ- ja elin-keinohallinnon toiminnoissa, eikä se siksi ole kohtuuttomia resursseja vaativa kokonaisuus.

Tuumasta töihin -mallin todellinen vaikuttavuus ja onnistuminen voidaan kuitenkin arvioida todellisuudessa vasta silloin, kun ensimmäinen koulutuskokeilu on toteutettu ja nähdään kuinka monta henkilöä aloittaneista opiskelijoista on valmistunut ammatillisesta perustutkinnosta, ja kuinka moni on solminut työsopimuksen tai perustanut yrityksen. Vaikuttavuus tulee myös näkyviin siinä, miten työnantajien mielikuva romaneista on muuttunut koulutuskokeilun aikana. Vaikuttavuutta romaniyhteisössä voidaan arvioida seuraamalla yhteisön reaktioita pilottiopiskelijoiden kokemuksiin; synnyttävätkö ne kenties laajemman innostuksen koulutusmallia kohtaan?

Luomalla mahdollisuuksia Tuumasta töihin -mallin avulla ja haastamalla työnantajia olemaan mahdollisuus, romaneiden työllistyminen voi olla ponnahduslauta sen sijaan, että se olisi kompastuskivi. Kumpaa se on, on meistä kiinni - sinusta ja minusta.

Kirjoittajat:

Mertsi Ärling Diakonia-ammattikorkeakoulu
Artikkeli ilmestynyt RATKES-lehdessä 2/2018