Kolmas sektori – hyvinvointialueiden välttämätön voimavara
Kolmas sektori – hyvinvointialueiden välttämätön voimavara
Suomalainen yhteiskunta elää murroksessa, jossa hyvinvointialueiden rooli kasvaa jatkuvasti. Tässä muutoksessa on erityisen tärkeää tunnistaa ja vahvistaa kolmannen sektorin asemaa ja sen ainutlaatuista merkitystä ihmisten kokonaisvaltaisessa tukemisessa. Olen Mikael Mertsi Ärling, pitkän linjan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen, jonka ura on kulkenut muun muassa ruoka-avun johtamisesta kirkon diakoniatyön kautta ihmisoikeustyöhön. Näissä tehtävissä olen nähnyt läheltä, kuinka helposti ihminen jää byrokratian rattaisiin ja kuinka korvaamatonta työtä kolmannen sektorin järjestöt tekevät heidän hyväkseen.
Hiljainen tukipilari ihmisten rinnalla
Kolmas sektori ei ole vain hallinnollinen käsite tai pelkkä tukiverkosto. Se on yhteiskuntamme hiljainen tukipilari, joka tavoittaa ne ihmiset, joiden luokse julkiset palvelut eivät yllä. Pelkästään Porvoossa ja Itä-Uudellamaalla toimii tuhansia järjestöjä, joiden työ on ratkaisevan tärkeää syrjäytymisvaarassa olevien nuorten, yksinäisten vanhusten ja kriisien keskellä kamppailevien perheiden auttamiseksi. Esimerkiksi Romano Missio on lähes 120 vuoden ajan osoittanut, miten pitkäjänteisellä järjestötyöllä ehkäistään vakavampia yhteiskunnallisia ongelmia tehokkaasti ja inhimillisesti.
Vanha viisaus sanoo: "On helpompaa rakentaa aita rotkon reunalle kuin sairaala sen pohjalle." Järjestöjen tekemä ennaltaehkäisevä työ säästää paitsi rahaa, myös inhimillisiä kärsimyksiä.
Tarinoiden takana on todellisuus
Järjestöjen merkitys ei mitata pelkästään budjeteilla tai tilastoilla, vaan ihmisten arjen parantumisella. Ajatellaan porvoolaista perhettä, joka saa kriisin keskellä nopeasti apua paikalliselta järjestöltä, tai yksinäistä loviisalaista ikäihmistä, joka löytää uuden yhteisön järjestön kautta. Jos nämä järjestöt katoavat, yhteisön voimavarat heikkenevät ja paine julkisille palveluille kasvaa entisestään.
Itä-Uudenmaan alueella erityisesti mielenterveys- ja päihdepalveluiden kysyntä on kasvussa. Järjestöt ovat usein ensimmäinen ja nopein apu – ilman raskasta byrokratiaa ja pitkiä jonotusaikoja. Tämä ei ole itsestäänselvyys, vaan arvovalinta, jonka eteen meidän tulee jatkuvasti pysähtyä.
Järjestöt eivät saa olla säästökohde
Tuoreessa SOSTE:n sosiaalibarometrissa (2025) nostettiin esiin hyvinvointialueiden lisääntynyt tapa ohjata asiakkaita kolmannen ja neljännen (seurakuntien) sektorin palveluihin. Perusteluina käytetään kauniita termejä kuten monituottajuutta ja asiakaslähtöisyyttä. Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi: tehdäänkö päätöksiä ihmisten parhaaksi vai oman budjetin suojelemiseksi?
Järjestöillä on rajalliset resurssit ja ne toimivat usein vapaaehtoisuuden ja epävarman rahoituksen varassa. Tällainen tilanne ei ole kestävä pitkällä aikavälillä. Siksi hyvinvointialueiden on kannettava aito vastuu järjestöjen työn edellytyksistä.
Investointi ihmisiin ja yhteiskuntaan
Kolmas sektori saa tällä hetkellä noin 30 % rahoituksestaan julkiselta sektorilta. Tämä ei ole pelkkä kuluerä, vaan strateginen investointi yhteiskunnan vakauteen ja hyvinvointiin. Jos järjestöjen toimintaa ei turvata, hinta tulee olemaan kallis lisääntyvänä syrjäytymisenä ja kasvavina kriiseinä.
Nyt on aika toimia. Hyvinvointialueiden on integroitava kolmas sektori vahvemmin palvelujärjestelmiin erityisesti harvaan asutuilla alueilla, kuten Sipoon ja Loviisan kaltaisissa kunnissa. Tämä päätös tehdään tänään – ja seuraukset näkyvät vielä pitkään tulevaisuudessa.
Yhteiskunta muuttuu vain konkreettisilla teoilla ja aidolla välittämisellä. Kun tuemme kolmatta sektoria, tuemme ihmisiä, vahvistamme yhteisöjä ja rakennamme inhimillistä Suomea, jossa kukaan ei jää yksin.