En kuule ääntäsi, koska huudat niin lujaa
Oletko koskan miettinyt, miksi me huudamme toisillemme, kun olemme vihaisia, vaikka toinen ihminen on aivan vieressä? Eikö hiljaisemmankin äänen pitäisi riittää, kun toinen on ihan lähellä?Kysymys saa meidät vähintääkin mietteliäiksi.
Tiesitkö, että kun kaksi ihmistä on vihaisia toisilleen, heidän sydämensä ovat kaukana toisistaan. Mitä vihaisempia he ovat, sitä kauemmaksi sydämet loittonevat. Ja mitä kauemmaksi sydämet ajautuvat toisistaan, sitä kovempaa he huutavat tullakseen kuulluksi.
Oletko muuten koskaan miettinyt, että mitä tapahtuu vastaavasti toisilleen puhumiselle, kun kaksi ihmistä rakastuu? He eivät huuda toisilleen, vaan he puhuvat hiljaa ja pehmeästi. Miksi? Voisiko syynä olla se, että korvien lisäksi heidän sydämensä ovat hyvin lähellä toisiaan. Kun ihminen oppii rakastamaan toista yhä syvemmin, silloin sydämet ovat aivan toisissaan kiinni. Ei tarvitse huutaa vaan voi puhua toiselle hiljaa jopa niin hiljaa, ettei sanoja enään tarvita, pelkkä katse riittää.
Mitä tästä voi oppia? Kun jatkossa väittelet, älä anna oman sydämesi etääntyä toisen sydämestä. Älä käytä sanoja, jotka etäännyttävät sinua yhä kauemmaksi toisesta. Jos et ole varovainen, saattaa tulla päivä, jolloin etäisyys on jo niin suuri, ettet löydä enää tietä takaisin toisen sydämen luo.
Elämän polulla on ja varmasti tulee olemaan monia tilanteita, joissa meistä jokainen vaistomaisesti korottaa äänen tai alamme jopa huutamaan. Esimerkiksi, jos putoamme heikkoihin jäihin, niin varmasti kororamme äänemme avunhuutoihib. Kun sius hätä on suuri, me huudamme sen enempää miettimättä, koska tarvitsemme kiireesti apua. Myös inhimillinen pelko saa meidät joko täysin vaikenemaan tai huutamaan ujostelematta. Me huudamme, vaikkein voimakkainkaan huutomme pysäyttäisi kohti syöksyvää junaa tai tieltä suistuvaa autoa.
Raamattu tarjoaa meille monenlaisia esimerkkejä tilanteista, joissa äänen käytöllä on tärkeä merkitys.
Jumala puhui VT:ssa kansalleen voimalla ja jyrinällä. Näin tapahtui mm. Siinailla 10 käskyn antamisen yhteydessä. Useimmiten Jumala kuitenkin puhuu meille "hiljaisessa tuulen hyminässä" (Jes.19:12), viemällä autiomaahan ja suloisesti puhuen (Hoos.2:6) tai koskettamalla sisintämme Raamatun sanan kautta (Psalmi 119:105, 130, Joh.17:17).
Vaikka Jumala useimmiten lähestyy meitä hiljaisuuden keskellä, niin VT:n kirjoissa ihmisen oma spontaani reagointitapa on huutaminen: "Herra kuulee, kun minä häntä huudan" (Psalmi 4:4). Nämä sanat toistuvat usein eri puolella Raamattua. Elämän vaikeuksiin joutuneet ja synnin kuoppaan pudonneet ihmiset huutavat avukseen Jumalaa.
Onneksemme Jumala ei ole kuuro tai edes huonokuulonen - niin kuin eräät (allekirjoittanut) - avunhuudoillemme. Monessa kohtaa Raamattua meille vakuutetaan, että "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu'" (Joel.2:32, Ap.t.2:21, Room.10:13). Uskon vakaasti myös siihen, että kuiskaten sanotut avunhuudot tulevat kuulluksi.
Me voimme ja saamme vapaasti ja epäröimättä huutaa tuskaamme ja hätäämme Jumalalle tai vaihtoehtoisesti vain katsoa Häneen, koska sydämemme ovat niin lähellä, ettei aina sanoja edes tarvita.
