Miltä syrjintä ja rasismi tuntuu?
Aamun ajatus - tänään minulla on kunnia ja etuoikeus olla yhtenä puhujavieraana arvovaltaisten ihmisoikeusaktivistien joukossa Turussa rasisminvastaisessa tapahtumassa. Rasismi ja syrjintä ovat yhteiskunnan syöpä, joka murtaa ja nakertaa sen perusarvoja; ihmisyyttä.
Romanit yhtenä etnisenä ryhmänä ovat olleet koko historiansa aikana monenlaisen syrjinnän, rasismin ja suoranaisen väkivaltaisen tuhoamisen kohteena jokapuolella maailmaa. Jo yksistää Suomessa romanisukunimeen viittaava sukunimi estää valitettavan usein koulutetunkin henkilön töihin pääsemisen. Syrjinnän esittävästä laista huolimatta romanit kokevat sekä syrjintää että syrjäyttämistä. Tämän nosti yleiseen keskusteluun lähes kaikkien suomalaisten kahvipöytään johtamani #Työnimi-kampanja vuonna 2018. (www.työnimi.fi). Aihe nousi hetkessä medioiden ykkösuutiseksi ja siitä tuli kaikkien aikojen menestynein korkeakoulukampanja. Yhdenvertaisuus otti melkoisen harppauksen eteenpäin.
Helsingin Sanomien puhuttelevissa mainoksissa kysytään osuvasti, että miltä tuntuu eriarvoisuus, ihmiskauppa tai sota. Mainoksia mukaillen minäkin kysyn, että oletko koskaan miettinyt, miltä sinusta tuntuisi hyvinvointivaltion, Suomen, kansalaisena jatkuva oman maan kansalaisten tietoinen syrjintä ja yhdenvertaisuuden ulkopuolelle jättäminen tai peruspalveluiden evääminen ihan vain sen takia, että joku - useimmiten sinulle tuntematon ihminen - on kiharatukkaisena, silmälasipäisenä, romanina, helsinkiläisenä tehnyt jotain väärää. Moni romani tietää, miltä nuo asiat tuntuvat.
Ihmisen elämään kuuluu paljon sellaisia asioita, joita ei saa, koska ei ole varakas tai ei pääse johonkin, koska ei ole vip-jäsen tai joku toinen on parempi koulutuksensa tai työkokemuksensa takia. Näissä ei yleensä ole ihmisen etnisyydellä merkitystä.
Vahvan tunnepitoisen kritiikin kohteeksi joutuminen ei aina johdu siitä, että ihminen edustaa vähemmistöä, kuten romaneja. Joskus kritiikin kohteeksi voi joutua pelkästään työntekijänä, koska sattui paikalle olipa sitten lääkäri, sairaanhoitaja, huoltamon työntekijä, romani tai ravintolan ovella seisova vahtimestari.
Romanin tahdotaan olevan normaali, joka käy töissä, maksaa veronsa ja rakentaa yhdessä muiden kanssa yhteiskuntaa. Suurin osa romaneista tahtoo myös olla "normaaleja", kuulua joukkoon sekä olla osa yhteiskuntaa, jos siihen annettaisiin mahdollisuus.
Mietitäänpä jokainen omalle kohdallemme, miltä tuntuisi, jos olisimme isä, jonka pojalta evätään asianmukainen hoito sairaalassa tai huoltoasemalla olevan vanhemman kouluikäinen lapsi, joka seuraa sivusta, kun omalle äidille ei myydä rahalla bensaa tai kun olet ystäväjoukkosi kanssa menossa juhlimaan valmistumistasi ravintolaan ja olet ainoa, jota ei päästetä sisälle. Syyksi ilmoitetaan vain, koska sinä olet romani.
Tähän on tultava loppu! Asenteiden ja ennakkoluulojen muuttuminen tapahtuu parhaiten kahden ihmisen kohtaamisen kautta. Kohtaamisten lisäksi tarvitaan tiukempaa otetta viranomaisilta yhdenvertaisuuden toteutumiseksi.
Kauniit juhlapuheet ovat puheita ja lässyn lässyn -selittelyä, jotka tulevat ja menevät. Syrjintätilanteisiin tulee viranomaisten puuttua lain mukaisesti. Yhdenvertaisuuslain rikkominen on rikos. Nyt tarvitaan verbiä!
