Minullakin on oikeus olla ”normaali”!
Huoli syrjäytyneistä - erityisesti lapsista ja nuorista - on yhteinen, olipa kyseessä politiikan puheenvuoroista, asiantuntijoiden tulkinnoista, arkikeskustelusta tai median otsikoista. Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) ja Yhdistyneiden Kansakuntien kehitysohjelman (UNDP) yhdessä julkaiseman raportin mukaan monet romanit ovat EU:ssa edelleen sosiaalisesti syrjäytynein ja syrjityin kansa. Toisaalta samaan aikaan on myös syrjivää ja ulossulkevaa se, että romanien ajatellaan olevan automaattisesti huonossa asemassa ja kaikkien tukitoimien tarpeessa. Jokaisella tulisi olla oikeus leikkiä, harrastaa, käydä koulua, opiskella, tehdä töitä ja elää turvallista ja tasapainoista elämää ilman etuliitettä; jokaisella ihmisellä on oikeus olla "normaali".
Romanin tahdotaan olevan normaali, joka käy töissä, maksaa veronsa ja rakentaa yhdessä muiden kanssa yhteiskuntaa. Suurin osa romaneista tahtoo myös olla normaali, kuulua joukkoon sekä olla osa yhteiskuntaa, jos siihen annettaisiin mahdollisuus. Mietitäänpä jokainen omalle kohdallemme, miltä tuntuisi, jos olisimme isä, jonka pojalta evätään asianmukainen hoito sairaalassa tai huoltoasemalla oleva kouluikäinen lapsi, joka seuraa sivusta, kun äidille ei myydä bensaa tai kun oma vastavalmistunut lapsesi ei pääse edes työhaastatteluun sukunimensä perusteella. Syyksi kaikissa todentuu se, että olet romani.
Normaliteetin saavuttaminen haastaa koko ryhmään kohdistuvan ennakkoluuloisen suhtautumisen vuoksi. Romanit, jotka haluaisivat saavuttaa normaliteettia koulutuksen ja työn avulla, ovat vaikeuksissa, sillä pääväestöön kuuluvia henkilöitä ei aina helposti saada uskomaan, että "normaalisti" romanitkin elävät niin kuin muutkin ihmiset. Etninen syrjintä onkin vakava osallisuuden estäjä etenkin Suomen työmarkkinoilla, johon esimerkiksi Diakin hallinnoimassa Nevo tiija -hankkeessa #Työnimi-kampanjalla tartuttiin näyttävästi. Sen avulla nostettiin rohkeasti ensimmäistä kertaa Suomen romaneiden osallisuus ja yhdenvertaisuus lähes kaikkien suomalaisten huulille. Työnimi valittiin Vuoden viestintätyöksi sekä rohkeaksi vaikuttamisteoksi 2019. Perusteluissa kiteytyi osuvasti koko ihmisoikeuspuolustamisen tarkoitus ja tavoite: "... ei vain pelkkä pr-temppu vaan sillä saatiin aikaan todellista muutosta. Tämän jälkeen maailma on taas vähän parempi paikka elää."
Olen Mertsi "MEDI" Ärling ja toimin yhden maailman syrjityimmän kansan, romanien, ihmisoikeuksien puolustajana, johon ammennan voimaa Jumalalta saamastani diakonian kutsusta. Työssäni se tarkoittaa sitä, että rakennan rukoillen ja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa romaneille erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa unelmiaan ja haastan heitä jokaista etenemään sekä koulutuksen ja työn saroilla. Toinen osa työstäni kuluu viranomaisten ja opiskelijoiden kouluttamisessa ympäri suomea kasvatus-, asiakas- ja potilastyössä kohtaamisesta sekä ihmisten erilaisuuden näkemisestä toisenlaisesta näkökulmasta, jossa toteutuu määreistä riippumatta jokaiselle ihmisille kuuluva normaali - kaikki me tahdomme tulla kohdatuksi ihmisenä emme kulttuurimme edustajina.
Vaikka suurin osa työstä ja vaikuttamisesta onkin lähes koko ajan tätä normaalisuuden todistamista ja samoihin kysymyksiin vastaamista; tekevätkö romanit töitä, mitä he syövät, varastavatko he lapsia ... niin asenteiden ja ennakkoluulojen muuttuminen tapahtuu aina parhaiten kohtaamisen kautta. Minulla onkin ollut ilo nähdä ja saada palautetta koulutuksista, että jotain merkittävää on useimpien ymmärryksessä tapahtunut; kohtaamisessa on aina vain kaksi ihmistä, jotka kättelevät tai halaavat ei kulttuurit.
Meistä jokainen voi arkensa keskellä vaikuttaa asioihin siten, että rohkenee kohdatessaan kohdata ihmisen kulttuurin sijaan. Tärkeää on myös tarkata omia ennakkoluuloja ja etenkin niiden siirtämisiä lapsiinsa ja ympäristöönsä. Itsekin joudun usein tarkkaamaan kieltäni ja asennettani ja huomaan saavani itseni kiinni kysyen: ajattelenko oikeasti noin? Tarvittaessa tulee myös uskaltaa kyseenalaistaa työpaikoilla asiaankuulumatonta puhetta romaneista - surullisinta ei ole se, että joku heittää mannevitsin vaan se ettei kukaan huomauta vitsin laukojaa. Juhlapuheiden sijaan tarvitaan arkisia verbejä!
Koko työni ja romaniyhteisö elää maailmankuulusta The unelmasta, siksi kantava slouganini on Uskalla! It´s possible.
Katso video: