Mitä, minäkö rasisti!
Kysymys pysäytti minut hetkeksi, jossa mietin vastakkainasettelun syitä ja juuria. Pohdin molemminpuolista ennakkoluuloa, syrjintää, yleistämistä ja rasismia. Rasismi on sanana joskus melkoisen vaikea ja saattaa tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Mielestäni käyttökelpoisin määritelmä rasismille on, että rasismi on henkilön tai ihmisryhmän syrjintää tiettyjen ominaisuuksien perusteella, joita ovat rotuun, etnisyyteen, alkuperään ja kulttuuriin perustuva syrjintä. Sukupuolinen tai ikäsyrjintä ovat selvästi saman syrjinnän perheen jäseniä, mutta eivät kuitenkaan rasismia.
Syrjintä on puolestaan perusteetonta eriarvoiseen tai erilaiseen asemaan saattamista suhteessa muihin. Esimerkiksi rikokseen syyllistyneen vapaudenriisto on hänen saattamistaan eriarvoiseen asemaan, mutta perusteltua sellaista. Rasismin, kuten myös sukupuolisen ja ikäsyrjinnän tapauksessa, eriarvoistamisen tuomittavuuden voidaan katsoa muodostuvan siitä, että eriarvoistaminen perustuu epäkelvoille perusteille.
Tämä määritelmä olettaa, että ihmisiä voidaan kiittää tai syyttää vain sellaisista asioista, joihin heillä on mahdollisuuksia vaikuttaa: mitä vähemmän vaikutusmahdollisuuksia, sitä vähemmän vastuullisuutta. Toisaalta, jos tätä oletusta ei tehdä, ei moraalisen vastuun ja tuomitsemisen käsitteellä ole oikein mitään käyttöä.
Edellisen määritelmän puitteissa rasismi voidaan tuomita aina, koska se on systemaattisesti epäkelvoilla perusteilla ihmisiä eriarvoiseen asemaan saattavaa. Syntyperäänsä, muun muassa, ihminen ei selvästikään voi vaikuttaa.
Päätin kuitenkin vastata, etten usko vastakkainasettelun loppuvan koskaan maailmasta; emme elä paratiisissa eikä maailmamme ole muuttumassa siksi. Siitä huolimatta meidän tulee tehdä tinkimätöntä työtä vastakkainasettelun purkamiseksi. Purkaminen onnistuu vain yksi ihminen kerrallaan, minun ja sinun toimesta. Vastakkainasettelussa ovat aina vastakkain kaksi ihmistä, joissa molemmissa on ’vikaa’ ja vastuuta eli peiliin tai puseron sisälle tulee katsoa niin Rainerin kuin Matinkin.
Syrjinnän, ennakkoluulojen, rasismin ja vastakkainasettelun surullisin versio on sisäinen vastaavuus (sisäinen syrjintä). Se, että ulkopuoliset koirat purevat, sitä tekee vielä sisäpuolellakin olevat koirat. Sanoisinko, että Idioottimaisuuden huippua!
Minä olen ja tahdon olla #antirasisti, ja jotta voin sitä olla, minun tulee tarkata omia asenteitani rehellisesti ja tarvittaessa purkaa ne palasiksi ja rakentaa ne uudelleen. Antirasistina minun ei tarvitse kaikkia ihmisten toimintoja hyväksyä mutta jokaista ihmistä mikun tulee kunnioittaa - Jokaiselle ihmiselle kuuluu luonnollisesti ihmisarvo. Onhan jokainen ihminen Jumalan luoma ainutlaatuinen yksilö. Antirasismi ei ole kaiken hyväksyvää vaalesnpunaista höhhöä. Voin kyllä hyvin ymmärtää, miksi perheen äiti tai isä päätyy murhaamaan lapsensa ja puolisonsa mutta minun ei tarvitse hyväksyä sitä - Voin siis ymmärtää mutta en hyväksy tekoa.
En voi odottaa, saatikka vaatia antirasismia, ennakkoluulottomuutta, suvaitsevaisuutta ja syrjimättömyyttä keneltäkään, jos ne eivät ole oikeassa balanssissa omassa elämässäni.