Herra lähetä minut... tai älä sittenkään.

Viime päivät olen ollut vain kotona ja minulla on ollut aikaa miettiä ja pohtia elämää, erilaisia ilmiötä sekä suhtautumista niihin. Huomasin, miten erityisesti eräs uutinen, jossa jotkut romaninaiset olivat käyneet varastamassa Alepasta ruokaa jääden siitä kiinni aiheuttaen melkoista draamaa. Syy, miksi he varastivat ruokaa tämän päivän Suomessa jäi epäselväksi. asian kokonaisuus vaivasi mielyäni ja sydäntäni raskaasti. Eritoten joidenkin suhtautuminen itse asiaan; vähättelyä, suosimista, vääränlaista ymmärtämistä, henkilökohtaisuuksiin menemistä, välittävän ihmisen lynkkaamista... oli onneksi joukossa samalla tavalla kanssani reagoivia (huoli tulevaisuudesta). 

Melko nopeasti meissä jokaisessa nousee syyttävä sormi pystyy ja unohdamme, että kukko, jonka olemme piilottaneet takkimme sisälle yrittää kiekua. Helposti myös vetoamme siihen etyei meistä kukaan ole toista parempi ihmisenä, synnittömämpi tai pyhempi ja tottahan se on, olemme kaikki tuomion alaisia. Tämänkö perusteella meidän pitäisi sitten jättää tuomitsemasta väärät teot (huomioi, en puhu ihmisistä). Ei tietenkää!

Raamattukin ohjeistaa meitä ottamaan kantaa asioihin ja tuomitsemaan väärät asiat keskuudessamme 1. Korinttolaisille 6:1-11 mukaan. Se, että joku tai jotkut vielä nostavat asioita pöydälle oikeassa hengessä, kertoo siitä huolesta, jonka Jumala on laskenut palvelijoidensa sydämelle sekä Hänen asenteesta meitä ihmisiä kohtaan. Meidän ei tule unohtaa, etyä Jumala aina siis aina operoi meidän ihmisten - palvelijoidensa - kautta. 

Kun palvelijat hiljentyvät olemme vaarallisilla vesillä. Sillä se kertoo luovuttamisesta ja jopa siitä, ettei Jumala löytänyt kuulevia sydämiä, joiden kautta puhua tai tottelevaisia jalkoja, koska pelko omasta hengestä tai hyvinvoivaisuudesta joutuisi alttiiksi vaaralle. 

Haluammeko vaientaa keskuuteemme annetut ja lähetetyt profeetat, puolustajat, vaikuttajat ja annammeko tilaa kaikenlaiselle irstaudelle ja pahuudelle. Kun viimeinenkin esirukoilija ja vaikuttaja on hiljennetty, olemme perkeleen omia. Voi kuulostaa raalta mutta katsoessamme ympärillenme ei tarvitse olla kummoinenkaan profeetta nähdäkseen, että sitä kohti me ”kaaleet”, jotka olemme mukamas niin siveitä ja sivystymeitä, olemme menossa ryminällä. Vauhdin kovuus ihan hirvittää entisiä katupoikiakin. 

Itse jo melkein päätin sydämestäni, että miksi nähdä vaivaa sellaisen edestä, joka puree ruokkivaa kättä, kun ei ole pakko, eikä elämä tai menestyminen työssä tai muussakaan ole kiinni millään tavoin ns. romanityössä. Mutta ette varmaan uskokkaa. Ajellessani autoa Patmos-kanavalta tuli saarna, jonka sanoma kosketti sydäntä. Saarnan ydinvoesti oli, etuä Myrskyistä ja vastustuksesta huolimatta keskuudestamme monet ’Joonat’ on kutsuttu tehtäväänsä Jumalan toimesta. Emmehän siis tapa heitä synninkiihko silmissämme.

Suomen Romanifoorumi on sen toiminnanjohtajan vetämänä aloittanut romanijärjestöjen yhteisen pöydän neuvottelut, joissa jaetaan tasavertaisesti huolta ja hyviä käytäntöjä, mitä ja miten meidän tulisi synenergiaa hyödyntäen toimia romaniyhteisön parhaaksi. Se on järjestöjen ja niissä toimivien ihmisten kädenojennus. Tämän lisäksi tarvitaan minua ja sinua, meitä jokaista. Seiso muurisi aukolla, äläkä jätä vartiovuoroasi hoitamatta.