Romanit koulunpenkillä – hyvät käytännöt luomassa haasteiden sijaan mahdollisuuksia

Vuonna 2018 joukko suomalaisia osaajia haki töitä muhkealla ansioluettelolla ja romaninimillä - turhaan. Paljon näkyvyyttä herättänyt #Työnimi-kampanja oli osa romanien osallisuuden ja koulutustason nostamiseen tähtäävää hankekokonaisuutta. Mutta riittäisikö esimerkiksi työnhaun anonyymius tasoittamaan romanien polkua osallisuuteen? Hankkeen projektipäällikkö Mertsi Ärling DIAK-ammattikorkeakoulusta valottaa blogissaan romanien osallisuutta lisääviä hyviä käytänteitä. Miten esimerkiksi romanikulttuurista nousevat hyveet voitaisiin kääntää valtiksi koulutus- ja työmarkkinoilla?

Suomen romanivähemmistö, johon kuuluu nykyisin runsaat 10 000 henkeä, on elänyt 460 vuotta keskellä suomalaista yhteiskuntaa ja omaksunut suomalaisen kulttuurin pääpiirteet osaksi omia tapojaan ja kulttuuriaan. Suomen romaneilla on ollut vuodesta 1995 alkaen virallinen vähemmistöasema, ja he ovat Suomen kansalaisia, eli heillä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin kenellä tahansa suomalaisella.

Asemastaan huolimatta Suomen romanit kohtaavat osallisuuteen liittyviä ongelmia. Koulutustaso on matalampi kuin pääväestöllä keskimäärin, vaikka viimeisten viiden vuoden aikana erityisesti korkeakoulututkinnon suorittaneiden romanien määrä onkin kasvanut räjähdysmäisesti. Romaniyhteisöön ja sen jäseniin kohdistuu villejäkin ennakkoluuloja. Syitä osallisuuden ja koulutuksen sekä työllisyyden haasteisiin on löydettävissä sekä historiasta että nykyhetkestä, niin yhteisön sisältä kuin sen ulkopuoleltakin.

Tilanne on samankaltainen myös EU:n tasolla. Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) ja Yhdistyneiden Kansakuntien kehitysohjelman (UNDP) yhdessä julkaiseman raportin mukaan monet romanit joutuvat EU:ssa edelleen osallisuudesta syrjäytyneiksi ja syrjäytetyiksi.

Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) kaksi romanihanketta Nevo tiija - Uusi aika ja Tšetanes naal - koulutuspoluilla tekivät töitä 16 osatoteuttajan (kaupunkeja, kuntia, koulutusorganisaatioita ja järjestöjä) voimin vuosina 2016-2018 vastatakseen Suomen romanien työelämäosallisuuden ja koulutustason nostamisen haasteisin. Hankkeiden yhteistyönä mallinnettiin 25 erilaista sosiaalista innovaatiota, jotka koottiin kaikkien käytettäväksi kansien väliin. Syntyi julkaisu Uskalla! It's possible: Romanien sujuvat koulutus- ja työllisyyspolut(link is external), jossa tuodaan esille myös liki 300 sivun verran hyviä käytänteitä romanien parissa tehtävään työhön. Tuon niistä esille muutamia keskeisimpiä tässä blogissa.

Vaikuttamista kahden korvan väliin

Vähemmän esiin nostettua mutta yhtä syrjivää ja ulossulkevaa on se, että romanien ajatellaan olevan automaattisesti huonossa asemassa ja kaikkien tukitoimien tarpeessa, vaikka jokaisella tulisi olla oikeus olla "normaali"; harrastaa, käydä koulua, opiskella, tehdä töitä ja elää turvallista ja tasapainoista elämää ilman etuliitettä (Friman-Korpela, 2008).

Etninen syrjintä onkin vakava osallisuuden estäjä etenkin Suomen työmarkkinoilla, mihin esimerkiksi Nevo tiija -hankkeen #Työnimi-kampanjassa(link is external) tartuttiin näyttävästi. Paljon medianäkyvyyttä saaneessa kampanjassa tunnetut suomalaiset osaajat (Jari Sarasvuo, Anne Kukkohovi, Tuomas Enbuske ja Meri-Tuuli Väntsi) hakivat oikeita työpaikkoja osaamiseksi muutetuilla ansioluetteloillaan, mutta käyttäen työnhaussa tyypillisiä romaninimiä. Haastattelukutsuja ei tullut yhtäkään. Kampanja nousi heti ilmestyessään valtakunnallisten medioiden sekä Twitterin luetuimmaksi uutiseksi, nostaen samalla ensimmäistä kertaa Suomen romaneiden työelämäosallisuuden ja yhdenvertaisuuden lähes kaikkien suomalaisten huulille. Kampanja #Työnimi vaikutti merkittävästi anonyymin rekrytoinnin käyttöönottamista monissa isoissa kaupungeissa ja useissa yritysketjuissa sekä polkaisi käyntiin Romanien työllisyys, yrittäjyys ja työmarkkinoille integroituminen -tutkimuksen(link is external), jota Työ- ja elinkeinoministeriö rahoittaa. Myös muut pohjoismaat kuten Ruotsi ja Norja osoittivat kiinnostuksensa kampanjan sisältöön sekä vaikuttavuuteen.

Rakenteet kuntoon ...

Avaimet suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumisen edistämiseen ovat viime kädessä romaniyhteisöllä - sen jokaisella yksilöllä, mutta prosessi edellyttää yhteiskunnan tukea ja myötävaikuttamista.

Oivallisena käytännön esimerkkinä toimii Diakin mahdollistama aliedustetuille ryhmille tarkoitettu erillishaku, jossa romanit olivat maahanmuuttajien lisäksi yksi kohderyhmä. Erillishaku kasvatti heti yhdenvertaisia mahdollisuuksia kovassa opiskelupaikkakilpailussa osoittamalla positiivista erityiskohtelua niille, joita korkeakouluopinnot vaikeammin tavoittavat. Yhdenvertaisuus vaatii joskus erillisen huomioimisen lisäksi myös kohdennettua tukemista, jota Tšetanes naal -hankkeen kautta tarjottiin korkeakouluopinnoista kiinnostuneille romaneille tukipajoissa. Tukipajojen anti keskittyi lehtoreiden antamaan tarvelähtöiseen äidinkielen ja kirjoittamisen sekä opiskelutaitojen harjaannuttamiseen mutta myös valmentamista pääsykokeisiin. Ja se tuotti tulosta. Vuoden 2018 yhteis- ja erillishaussa oli Diakiin ennätykselliset 36 romanitaustaista hakijaa, joista molempien väylien kautta opiskelupaikan sai yhteensä 12 henkilöä eri koulutuslinjoille. Hakijamäärällä ja kouluun sisään pääseillä on pienessä yhteisöllisessä kulttuurissa oma positiivinen merkityksensä.

...mutta katse myös kulttuuriin

Aivan erityisen tuen tarve useiden romaniopiskelijoiden kohdalla löytyy kuitenkin itsetunnon vahvistamisessa, jotta he uskoisivat omiin mahdollisuuksiinsa sekä luottaisivat jo hankittuun sekä opiskelun kautta saatuun osaamiseensa. Tämän vahvistavat erilaiset selvitykset, hankkeissa saatu kokemuksellinen tieto sekä tukipajojen lehtoreilta saatu yhteenveto. Tukemisen tarpeessa näyttänee kulminoituvan useiden vuosikymmenien haasteet, jotka ovat kohdistuneet koko yhteisöön ja sen yksilöihin. Nämä tulevat esiin osittain näennäisenä heikkona opiskelumotivaationa, koska koulutuksen ei uskota takaavan romanille työelämäosallisuutta samalla tavalla kuin pääväestölle. Moni kysyykin, että mitä hyötyä opiskelusta on, kun ei tule kuitenkaan saamaan todennäköisesti työpaikkaa, kun jo pelkän harjoittelupaikan saamisessa on suuria ongelmia. Olisiko työnhakuun kaavailtu anonyymiys vastaus myös harjoittelupaikkojen saamisen ongelmaan? Ehkä väliaikaisena ratkaisuna hyvä mutta ei vastauksena itse ongelmaan. Syvemmin ajateltuna anonyymiys vahvistaa sen, että etnisyys tai muut tekijät ovat haaste esimerkiksi osaamisen sijaan.

Opintojen nivelvaiheet ovat usealle romaniopiskelijalle erityisiä "vaaran paikkoja". Tämä selittyy osin halulla siirtyä varhain aikuisten maailmaan. Juuri yläkoulusta valmistuneet nuoret saattavat muuttaa omilleen ja suunnitella perheen perustamista, jolloin opinnot jäävät ymmärrettävästi ainakin hetkeksi taka-alalle. Kun puhutaan romanien koulutustason nostamisen tarpeista, onkin syytä pitää mielessä kulttuurierot ja niiden vaikutukset. Pääväestön naiset saavat esikoisensa yhä vanhempana, ja keskimääräinen lapsiluku on pienentynyt vuosikymmenien ajan, mutta samaa ilmiötä ei ole nähtävissä romanien keskuudessa ainakaan yhtä vahvasti. Romanien koulutuspolkuja rakennettaessa onkin hedelmällistä pohtia, onko oikeutettua nähdä romanien pääväestöstä poikkeava elämänkaari ja -tahti ongelmana, vai pitäisikö koulutuspolut räätälöidä pikemminkin elämänrytmiä tukeviksi esimerkiksi vahvistamalla henkilökohtaistamista ja jatkuvaa hakua eri koulutusasteilla.

Ongelmakeskeisyydestä osaamiskeskeisyyteen

Jatkuva ongelmalähtöisyys, jossa yhteiskunnan ja romanikulttuurin yhteensovittamista katsotaan haasteena sen sijaan, että kulttuuriset hyveet voitaisiin nostaa kilpailutekijöiksi työmarkkinoilla, tuottaa eriarvoisuutta. Tutkimusten mukaan yhä tärkeämmäksi työllisyyttä lisääväksi tekijäksi on muodostumassa työntekijän ja hänen työpaikkansa arvojen samansuuntaisuus. Hyveet, etenkin kulttuuriset hyveet, ovat ominaisuuksia, jotka tekevät meistä hyviä paitsi ylipäätään ihmisinä, myös hyviä kaikissa niissä rooleissa ja tehtävissä, joissa me elämämme aikana toimimme.

Nevo tiija -hankkeessa haluttiin tehdä kurkistus romanikulttuurista nouseviin hyveisiin, joita voitaisiin vahvistaa koulutuksen kautta työelämään valttikorteiksi. Alla oleva lista romanikulttuurista nousevista hyveistä ei pohjaudu varsinaiseen tutkimustietoon, mutta on koottu vakavalla ja pohtivalla otteella. Hyveiden hyödyntämisessä on tärkeää huomioida, että vaikka tekstissäni yleistän hyveet koko romanikulttuurin ominaisuuksiksi, jokainen yksittäinen henkilö kuitenkin tuo niin kulttuuria kuin hyveitä esille omassa elämässään yksilöllisesti; kukaan ei ole toisensa klooni.

Romanikulttuurista osaamisen hyveiksi nousee seitsemän itsenäistä osa-aluetta:

• Kunnioittamisen kulttuuri taipuu lojaalisuudeksi ja luotettavuudeksi työ- tai yritysorganisaatiota kohtaan.
• Toimeliaisuus sekä ahkeruus näkyy yrittäjämäisenä työotteena.
• Tunneäly ja sosiaaliset taidot ovat hyödynnettävissä etenkin sosiaali-, kasvatus- ja terveysaloilla sekä asiakaspalvelutyössä.
• Taiteet ja kulttuuri ovat olleet aina läsnä romanikulttuurissa. Niistä syntynyttä osaamista tulisi kanavoida muillekin aloille.
• Luontainen myymisen ja markkinoinnin taito on tyypillistä monille romaneille, mutta missä ovat kaikki romanitaustaiset myyjät katukuvasta?
• Historialliset haasteet ovat kasvattaneet selviytymis- ja paineensietokykyä sekä mukautumista vallitseviin oloihin, jotka ovat organisoinnissa ja johtamisessa tarvittava taitoja.
• Yhteisöllisyys romanikulttuurissa ja siinä eläminen on juuri sitä osaamista, jota nyky-yhteiskunta mm. opiskelijoiden jaksamisesta lähtien peräänkuuluttaa.

Älä kohtaa kulttuuria vaan ihminen

Yksilönä yhteisöllisessä yhteisössä merkitsee sitä, että romanit eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä, jonka jokaiselle jäsenelle voitaisiin tarjota samaa "standardipalvelua" opintopolkujen sujuvoittamiseksi. Kiinnostusta eri aloja kohtaan värittää useiden puhdas tietämättömyys eri ammattien kirjosta ja siitä, mihin omat lahjat olisivat sopivat ja yltävät tai millaisen kouluttautumisrupeaman unelma-ammatti tai työ vaatii. Opetus- ja ohjaustyötä tekevien on hyvä pohtia, että onko kukaan koskaan oikeasti edes huomioinut tai kartoittanut romaniopiskelijan lahjoja, vai ohjataanko hänet totutusti samalle väylälle kuin kaksi edellistäkin romania. Olisiko realistinen vaihtoehto ehdottaa myös mahdollisuutta lukioon tai korkeakouluopintoihin?

Eri ammattien toimenkuvan ja niiden saavuttamiseksi vaadittavan koulutuksen lisäksi moni saattaa kompastua työn ja kulttuurin näennäisesti ristiriitaisiin vaatimuksiin, kuten työasuun. Vaatetuksesta ei kuitenkaan yhdenvertaisuuslain mukaan pitäisi tehdä kynnyskysymystä, jos työpaikalla ei ole olemassa työvaatekulttuuria.

Mentorin ja uraohjaajan roolista katsottuna sekä koulutus- ja työllisyysasioiden kanssa pitkään työtä tehneenä yhtä jokaiselle romanille käyvää mallia tai toimintaperiaatetta tuskin on olemassakaan, niin kuin ei kenellekään ihmiselle. Jokainen opiskelija tulee kohdata mahdollisuuksineen ja haasteineen yksilöllisesti.