Sinustakinko poliisi?
Eilen oli huikea päivä, jossa Poliisihallitus, Poliisiammattikorkeakoulu ja romanijärjestöt kirjoittivat yhteistä historiaa. Nyt ollaan rakentamassa monimuotoisempaa poliisikuntaa, josta romanit eivät ole vain sivustaseuraajia vaan mukana niinkuin muutkin.
Jos haluamme kehittyä romaniyhteisönä ja olla osa yhteiskuntaa korvat samalla tasolla, niin yhteiskuntaan pitää mennä mukaan kaikille niille paikoille mihin muutkin menevät. Eikö vain? Eilisen keskustelutilaisuuden jälkeen oli mieltä lämmittävää saada aitoja rohkaisevia viestejä siitä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Viestien joukossa oli myös niitä, joissa ihmeteltiin suureen ’äänen’, että sinivuoksiko tässä vielä pitäisi romanin ryhtyä? On hyvä, että muurahaispesässä syntyy kuhinaa. Ilman ihmettelyä, keskustelua ja hoksaamista ei tapahdu oppimista ja kehittymistä.
Ei romanipoliisiksi vaan poliisiksi
Nostan hattua niille, jotka rohkenivat tulla linjoille ja paikanpäälle kuuntelemaan ja ihmettelemään: mitä, missä ja mitenkä? Vaikka keskusteluissa esiin nousi poliisikoulutuksen sisäiset haasteet monimuotoisuuden edessä; ennakkoluulot ja jopa rasismi, niin suurimmaksi haasteeksi koettiin kuitenkin romaniyhteisön sisäinen suhtautuminen mahdollisiin poliisikoulutukseen hakeviin.
Kokemuksesta tiedän, että kaikki uusi nostaa aina puolesta ja vastaan reaktioita. Jonkun tai joidenkin on kuitenkin tehtävä se ensimmäinen polku ruohikkoon, jotta perässätulijat voivat astella polkua pitkin. Tämän roolin tai saappaiden jalkaan laittaminen ei ole helppoa, eikä sitä välttämättä edes halua mutta uuden valloituksen edessä tämä viittä ylle laitetaan tahtoi tai ei.
Uskallatko kannustaa vaiko syljetkö kateudesta?
Lähes näihin päiviin asti, ihan historiamme alusta-alkaen, romanit ovat sopeutuneet ja muokanneet olemassaoloaan vallitsevien olojen ja maailmanajan mukaan. Nyt tälle selvitymisstrategialle on tullut joku ihmeellinen taantumus.
Olemme joitakin vuosia romaniyhteisönä olleet tienristeyksessä ja sen tuomassa murroksessa monella tapaa. Risteyksessä, jossa on pakko valita joko oikealle tai vasemmalle. Osa yhteisöstä on valinnut mennä eteenpäin ja menestyä sen myötä, osa taasen on valinnut pysyä entisessä ja edessä on ollut putoaminen yhteiskunnan kyydistä ja syrjäytyminen on syventynyt entisestään. Me - minä ja sinä - voimme valita kumpaan suuntaan käännymme risteyksessä.
Aina emme näe Jumalan käden toimintaa. Toisinaan Hän liikkuu ja tekee ihmeitään salatulla tavalla. Jumala on läsnä ja tukee meitä huolenpidollaan antaen viisauttaan, jota mm. romanijärjestöjen edustajat käyttävät parhaansa mukaan koko romaniyhteisön auttamiseksi. Kulissien takana, poissa ihmisten katseilta, moni järjestön työntekijä toteuttaa jumalallista päämäärää.
Ei anneta valheellisen yleisen mielipiteen lannistaa meitä, jotka olemme valinneet risteyksessä tien, joka vie meitä eteenpäin. Kaalous on muuta kuin rahnuus, vai onko?