Suurimmankin myrskyn keskellä sydän sanoo Luojalle KIITOS

Tiedättekö "tunteen", että vaikka elämässä on monta haasteellista muuttujaa ja maailma ympärillä vähintäänkin pauhaa voi sisäisesti olla tyyni ja sanoa Ison Kirjan tavoin: "Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki mitä minussa on...äläkä unohda, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt"

Niin minä kuin varmasti sinäkin olemme miettineen, miksi Jumala tuntuu välillä niin äärettömän etäiseltä? Jumala on kuitenkin todellinen, tuntuupa miltä tuntui. Tiedon tasolla tämä on ehkä helpompi tunnustaa kuin tunteen tasolla. On myös helppoa silloin palvoa Jumalaa, kun kaikki asiat ovat hyvin mutta entäs silloin tai sitten, kun elämässä ei kaikki menekään niin kuin Trömsöössä; kun Jumala tuntuu olevan MILJOONAN kilometrin päässä! Palvonnan syvin taso saattanee olla siinä, kun ihminen ylistää Luojaansa ympärillään olevista kivuistaan huolimatta. 

Ystävyyteni Jumalan kanssa on joutunut monesti elämäni aikana koetukselle etäisyyden ja vaikenemisen vuoksi. Yksi arvostetuimmista kirjailijoista - Philip Yancey - on sanonut, että "missä tahansa suhteessa on niin läheisiä kuin etäisyyden aikoja. Sitä on siis myös jumalasuhteessa, olipa se miten läheinen tahansa, heiluri heilahtaa varmasti puolelta toiselle". Uskon, että meillä jokaisella on ollut tai tulee olemaan aikoja, jolloin tuntuu, ettei rukous nouse huulia korkeammalle tai edes huulille asti. Olen kuitenkin elämässä oppinut käytännön kautta, että Jumala kuulee aikuisten oikeasti jokaisen huokaukseni tuntuu minusta miltä tuntuu. Yksi yleisemmistä huokauksistani onkin: "rakas Jeesus auta meitä!" ja se kattaa sisälleen kaiken siis ihan kaiken.

Silloin, kun elämässä tuntuu, että Jumala on etäinen, saatamme kokea, että Hän kurittaa tai on vihainen jonkun synnin vuoksi. Joku voi jopa tokaista, että mitäköhän syntiä sitä on elämässä tullut tehtyä, kun Jumala ei kuule sua (vrt. Job). On totta, että synti katkaisee läheisen yhteyden Jumalan kanssa. Tottelemattomuudella, riidoilla toisten kanssa, kiireellä, maailmallisuudella ja muilla synneillä murehdituttamme Jumalan Pyhän Hengen. Tästä meille kertoo useakin Raamatunpaikka (Ps. 51; Jer. 2:32; Ef.4:29-30; 1.Tess.5:19; 1.Kor.8:12; Jaak.4:4). 

Välttämättä tällä vieraantumisen tunteella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä synnin kanssa vaan kyseessä voi olla normaali uskon koetus. Tavallisin tämän päivän kristittyjen uskonelämässä tekemä virhe on etsiä Jumalan sijasta KOKEMUSTA. Etsitään tunnetta Jumalasta, ja jos koetaan tai ei koeta jotakin, päätellään, että on palvottu joko väärin tai oikein. Tunteet ovat kyllä vahvasti osa ihmisyyttämme ja ne kuuluvat kokonaisvaltaiseen jumalsuhteeseen mutta tunteemme ei ole mittari, jonka perusteella voimme analysoida suhdettamme vrt. äiti rakastaa lastaan, vaikka tunteet eivät syystä taikka toisesta aina hehkuta asiaa. Samoin on meillä isilläkin.

Miten sitten pitää yllä jumalsuhdetta? Kerro Jumalalle, mitä tunnet ja mitä elämällesi kuuluu. Uskalla olla aikuisten oikeasti rehellinen kaikessa. Kyllä Jumala kestää rehellisyytemme. Jos ei kestä, hän ei ole Jumala. En usko ikinä, että Jumala haluaa meidän olevan "teeskentelijöitä" ja olevan Hänen edessään naamarit päällä. Kun pääsee sinuiksi Jumalan kanssa, sitä uskaltaa vuodattaa sydämensä Hänelle - oman toivottomuudenkin tunnustaminen Jumalalle voi olla uskon tunnustamista (Ps.116:10).  

Muistutan itselleni lähes joka päivä, mitä Jumala jo on tehnyt puolestani ja sen pohjalta pakostakin huuliltani nousevat sanat, jotka sydämeni elää todeksi: "Kiitä Herraa minun sieluni äläkä unohda mitä hyvää hän on sinulle tehnyt" (Ps 103).