Diakoninen seurakunta - sanojen ja tekojen seurakunta

Ensimmäinen seurakunta oli sanojensa mittainen seurakunta, joka tunnettiin rakkaudesta.Mitä se sitten käytännössä tarkoitti? No sitä, että evankeliumin levittämisen lisäksi, seurakunta piti kokonaisvaltaisesti huolta etenkin omasta väestään. He huolehtivat leskistään ja ruokkivat nälkäiset. Ja koska elämä on tuonakin aikana ollut muutakin kuin leskenä olemista ja nälkää näkemistä niin varmasti seurakunnan diakonia oli holistisen kokonaisvaltaista.Diakoninen seurakunta tänään ja huomenna odottaa meiltä sitä, kohtaamme ihmiset muutenkin kuin käännyttämisemme kohteena. Diakoniassa evankeliumi ja sielunhoito - niin sisäpuolelle kuin ulkopuolellekin - välittyy "käsiemme" eli konkreettisen tekemisiemmme kautta ja näin tuemme julistettua tai julistettavaa evankeliumia.

Diakoninen seurakunta tänään ja huomenna odottaa meiltä sitä, kohtaamme ihmiset muutenkin kuin käännyttämisemme kohteena.

1. Tehdäänpä yhdessä lyhyt syväsukellus diakonisen seurakunnan ulottuvuuteen kolmen näkökulman kautta.
   
   

Jokaisessa seurakunnassa tulisi olla vähintään yksi virkaanvihitty diakoni, joka etupäässä organisoi, koordinoi ja johtaa yhdessä vanhinten ja pastorin kanssa seurakunnan diakoniaa ja toteuttaa sitä sitten muiden diakonien ja vapaaehtoisten kanssa.
Diakonian virasta sen verran, että seurakunnan tulee muistaa, että se on aina ollut hengellinen virka, johon tarvitaan tunnistettu ja tunnustettu kutsu ja osaaminen,joka täydentyy tarvittaessa koulutuksilla. Vaikka koko seurakunta tekee ja kuuluukin tehdä diakoniaa, niin kaikki eivät kuitenkaan ole diakoneja niin kuin kaikki eivät ole pastoreitakaan seurakunnassa, vaikka meillä onkin yleisen pappeuden tehtävä tai evankelistoja vaikka kaikki evankelioivat.
Kannattaa huomata, että Raamatun mukaan edellytykset vanhimmalle ja diakonille ovat samat, vain henkilön toiminta on erilaista. Nämä kaksi virkaa Raamattu näkee erillisinä, vaikka meillä onkin diakonipastoreita.
Raamatussa Ensimmäisessä Timoteuksen kirjeessä (1. Tim. 3:1-12) kerrotaan, millaisia luonteenpiirteitä on oltava ihmisellä, joka pyrkii seurakunnan kaitsijan tai diakonin virkaan. Kirjeen kohta antaa selvät vaatimukset niin vanhimmille ja diakoneille. Ensimmäinen osa (3:1-7) puhuu vanhimmista ja jälkimmäinen osa (3:8-12) diakoneista. Sanoman muoto on molemmissa sama, joka tarkoittanee sitä, että ne ovat samanarvoisia, ellei jopa yhden viran kaksi eri puolta. Paavali piti suuressa arvossa sekä vanhimpia että diakoneja. Periaatteessa vaatimusten ero suhteessa kaitsijoihin eroaa vain yhdessä asiassa ja se on, että kaitsijoiden tuli olla taitavia opettamaan ja tätä ei taasen diakoneilta vaadittu. Meidän ei tule kuitenkaan unohtaa sitä, että diakoneillakin voi olla myös opettamisen lahja, vaikka sitä ei heiltä vaadittukkaan.
Diakonin ydinosaamiseen kuuluvat hengellisen työn osaaminen, diakonisen asiakastyön osaaminen, organisaatio-, johtamis ja kehittämistyön osaaminen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen.
Diakonin tehtävän mahdollistuessa seurakunnissa se on aina siunaus, joka realisoi rakastavan seurakunnan määritelmän sekä sisään että ulospäin. Seurakunnassa hyvän, osaavan ja ammattitaitoisen diakoniatyön koordinointi ja organisointi vaatii, että sitä on johtamassa kutsumuksensa koulutuksen kautta vahvistanut diakonian ammattilainen.

1. 2. Diakoninen seurakunta, mitä se on?

Diakoniatyö pitää sisällään monenlaista toimintaa. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Pääperiaatteena on, kuitenkin, että sen tehtävä on tukea kaikkein heikoimmilla olevia, etsiä niitä, jotka eniten kärsivät, kohdata ja auttaa ihmisiä kokonaisvaltaisesti, henkisesti, hengellisesti ja aineellisesti; edistää lähimmäisen rakkauden toteutumista, välittää armoa ja toivoa, kuunnella ihmisen tarinaa, puolustaa heikompia esim. Antamalla heille ääni.
Yksittäisten seurakuntien diakoniatyötä ja diakoniatyön asemaa, tehtäviä ja tavoitteita voidaan tarkastella useastakin näkökulmasta. Useimmissa seurakunnissa seurakunnallinen diakonia ilmenee etupäässä kuitenkin karitatiivisenä toimintana, joka nousee uskosta ja rakkaudesta syntyvänä lähimmäisen palvelemisena. Karitatiivisuus-sana tulee latinan sanasta caritas, joka tarkoittaa rakkautta.
Usko merkitsee yhtäältä luottamusta Jumalan hyvyyteen ja toisaalta kaiken hyvän vastaanottamista Jumalalta. Jumalan rakastaminen, jota ei voi olla ilman uskoa, tarkoittaa itsensä luovuttamista Jumalan käyttöön ja suostumusta Jumalan hyvän tahdon toteutumiseen omassa elämässä. Usko ja rakkaus suuntaavat kristityn palvelemaan toisia. Usko ja rakkaus Jumalaan ilmenevät konkreettisina tekoina lähimmäisen hyväksi.
Karitatiivinen työ on seurakunnan perustehtävä, johon Raamattu meitä velvoittaa. Seurakunta huolehtii karitatiivisesta tehtävästään mm. Diakonian kautta mutta myös monien muiden työmuotojen kautta. Siksi voidaankin sanoa, että seurakunta ei ole kristittyjen yhteisö ilman sosiaalis- karitatiivista diakoniatyötä.
Useimmissa seurakunnissa diakoninen seurakunnallisuus näkyy leipäkirkkoina, ystäväpalveluna ja sielunhoitona. Ja hyvä niin. Seurakunnallinen diakonia voi olla myös paljon muutakin. Siihen vaikuttaa alue, jossa seurakunta on, työn vetäjien intressit ja seurakunnan kaitsijoiden linjaukset sekä tietenkin seurakuntalaisten osallistuminen yhteiseen tehtävään. Siksi onkin hyvä aloittaa seurakunnallinen diakoniatyö kartoituksella: mitä, miksi ja keille. Vähenevien tai niukkojen resurssien takia on viisautta hyödyntää alueen muut toimijat ja heidän osaaminen jne. Miksi jokaisella seurakunnalla tulee olla samat erityistehtävät kun niitä voitaisiin keskittää.

1. 3. Diakoninen seurakunta tänään ja huomenna

Diakoniatyölle on ja tulee varmasti aina olemaan tarvetta niin tänään kuin huomennakin, sillä hätä ja tuska eivät koskaan lopu maailmasta. Diakonia on etsinyt ja etsii niitä, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet muiden ihmisten tai elämän sortamiksi. Ihmiset joutuvat vainotuiksi ihonvärinsä, mielipiteidensä, tai uskonsa vuoksi. Ongelmien syyt voivat olla syvällä saavuttamattomissa tai niihin ei ole itse voinut vaikuttaa. On työssään sivuun joutuneita, ylivelkaantuneita, mielenterveyden kanssa kamppailevia ja eri tavoin elin mahdollisuutensa menettäneitä. Omassa diakoniavihkimyksessäni meille sanottiin " Seiskää te rakkaat diakonit, tällaisten ihmisten rinnalla, sillä he tarvitsevat kuulevia korvia ja paljon rakkautta. Me ihmiset pyrimme ylöspäin kohti ylevää ja kaunista, Jumala laskeutuu alas kohti rumaa ja heikkoa.
vuosina 2020 - 2030 suurena haasteena nähdään vanhusväestön lisääntyminen samoin kun turvapaikkahakijoiden määrä kasvu. Kuinka pystymme kohtaamaan nämä tulevaisuuden haasteet? Mielenkiintoista on myös se, kuinka tämä vanhusväestön ja maahanmuuttajien lisääntyminen tulee vaikuttamaan seurakunnan diakoniatyöhön ja sen painotuksiin.
Diakoniatyössä viimekädessä tärkeää olisi erityisesti toivon välittäminen ihmisille. Monet asiakkaat ovat moniongelmaisia ja heidän elämällään ei näytä olevan tarkoitusta. Tässä on jo nyt mutta myös tulevaisuuden seurakuntadiakonialle haastetta. Kuinka välittää näille ihmisille toivoa ja uskoa heidän mahdollisuuksiinsa oman elämän rakentamisessa ja elämisessä? Diakoniatyön tavoitteena olisikin saada vaikeuksissa olevat ihmiset itse liikkeelle parantamaan omaa tilannettaan. Taloudellista auttamista voi ja pitääkin olla, mutta kirkko ei saisi unohtaa perimmäistä tehtäväänsä lähteä viemään ristin juurelta toivon ja rakkauden sanomaa ja palata ristin juurelle tuomaan toivottomat ja rakkauden nälkäiset.