Leipäjonotyössä pyörii miljoonia, täh?

Kuvassa: Mertsi Ärling ja Heikki Hursti jakamassa soppaa vähävaraisten tapahtumassa Turun Varissuolla 2009

MOT-kirjoituksessa todetaa, että vähävaraisten ruoka-apuna jaetaan vuosittain arviolta kymmenien miljoonien edestä elintarvikkeita, osin verovaroilla. MOT tutki, minne ruoka päätyy, millä ehdoilla sitä jaetaan ja miten rukoilemalla voi päästä ruokajonon ohi. Vähävaraisten ruoka-avusta on tullut ammattimaista toimintaa, jota veronmaksajatkin rahoittavat. Ruoan ja rahan liikkeitä ei kuitenkaan valvo kukaan. ks. lisää YLE-UUTINEN

On erittäin hyvä ja tervetullutta, että ruoan- ja ruokakassien jakamista ja siihen liittyvää auttamistyötä tarkastellaan ja kehitetään, kriittisestikin. En halua uskoa, että kenenkään tavoite on pidentää leipäjonoja. Tarkoitus on pikemminkin saada ihmiset tarttumaan elämänhallintaan ja oman talouden hoitamiseen kiinni niin, että pärjää arjen keskellä. Ruoka-apu, vaikka onkin viimeinen apu, on monelle elintärkeä ja viimeinen apu monella tapaa. Paikat, joissa ruokaa jaetaan, ovat useimmiten täynnä diakoniaa. Se, että diakonia ponnistaa kristillisyydestä, ei tee siitä huonoa auttamistyötä. Ihmiset tarvitsevat nälän sammuttamisen lisäksi rakkautta, yhteisöllisyyttä ja hyväksyntää.

En tiedä katsonko MOTin kirjoitusta väärillä silmälaseilla mutta ei kyllä tullut hyvä mieli, kun auttajat laitettiin tarkoituksella huonoon valoon `tutkivan journalismin nimissä`. Olin itse aikoinani yli 9 vuotta auttamistyössä vahvasti mukana #OperaatioRuokakassissa toimien idean isänä ja kehittäjänä toiminnanjohtajan-tittelillä. Tehty työ oli isompaa, merkittävämpää sekä vaikuttavampaa kuin tekijät itse konsanaan ja ei kyllä meillä miljoonat euroissa pyörineet ruoan painossa sekä tehdyissä vapaaehtoistyö tunneissa kylläkin. Kaupungin avustuskin oli vain muutamissa tuhansissa/vuosi (tilavuokrahyvitys) ja kaikki työntekijät palkattomia (oman työn ohella toimivia).

Julkisen rahan (verorahat) käyttäminen vähävaraisten ja -osaisten auttamiseksi näyttänee nousevan suurimmaksi huoleksi. Hyvä! Minullakin monien muiden lisäksi on noussut huoli ja siksi kysynkin, että miksi yhteiskuntamme ei käytä näitä samoja verorahoja aidan rakentamiseen kuilun reunalle, jottei tarvitse aina rakentaa sitä sairaalaan kuilun pohjalle. 

TYROKSIKUPILLINEN RAKKAUTTA

Lunta sataa vaakasuoraan, mutta ei auta, on noustava ylös. Kello näyttää 6:00. Tänään juhlitaan isolla joukolla Köyhien ja vähävaraisten itsenäisyyspäiväjuhlaa Turun kauppatorilla. Eilinen meni myöhään, kun piti järjestellä ja varmistella tulevan juhlan käytäntöjä. Yöunet jäivät vähiin ja silmiä karvastelee. Siirrän syrjään lämpimän peiton ja tunnen jaloissani joulukuun ensimmäiset pakkaset.

Soppatykki autonperässä ja tavaraa takapenkki ääriään myöden täynnä. Suuntana keskusta. Perässä tulee kuorma-autollinen lahjoituksena saatua ruokatavaraa ja toinen kuorma-auto täynnä pestyjä ja silitettyjä lahjoitusvaatteita. Saavumme kauppatorille ja jokainen vajaa satapäinen vapaaehtoisjoukko toteaa kuin yhdessä suusta:" taitaa tulla kylmin päivä, kun ihan luita paleltaa."

Juhla on käynnistynyt. Puheensorinaa kuuluu joka paikasta. Mikaelinseurakunnan kirkkoherra on juuri lopettanut isä meidän rukouksen. Juontaja annan vapaaehtoisille luvan aloittaa jakamaan valmiiksi tehtyjä ruokakasseja. Samalla itse huokaisen pienen rukouksen taivaalle, missä pyydän, että reilu tuhat kassia riittäisi tuolle pitkälle jonolle, joka jatkuu ja jatkuu aina silmän kantamattomiin asti. Samaan aikaan telttaovensa on aukaissut ilmaiseksi talvivaatteita jakava teltta ja sisälle syökseen äitejä lastenvaunujen kanssa etsimään lämpimiä vaatteita. Myös useita eläkeläismummoja sulloutuu mukaan etsimään vilun poissa pitäviä talvitakkeja. Lähimpänä puhujalavaa löytyy kuumaa makkarakeittoa soppatykistä tarjoava teltta, josta saa myös juhlakahvit valmiiksi leikattujen pullansiivujen kera.

Adamin Oi jouluyö täyttää kauppatorin kauniilla melodiallaan ja luo samalla lämmintä joulumieltä muuten niin kylmään päivään. ihmiset toivottelevat toisilleen hyvä itsenäisyyspäivää. Katseeni kiinnittyy soppatykkijonoon, jossa selvästi kadulla ja ehkä metsissäkin elävä mies tulee jonoon hakemaan lämmintä makkarakeittoa. Kuluu tovi ja huomaan saman miehen menevän uudestaan hakemaan keittoa. Kuulen ja osittain luen huulilta, kuinka tuo mies kysyy arasti, että saisiko vielä yhden kupillisen, koska ei edes muista milloin olisi viimeksi syönyt, saatikka saanut lämmintä keittoa. Soppateltassa oleva vapaaehtoinen katsoo lämpimästi pyytäjää silmiin, koskettaa käden selkään ja sanoo: "Saat syödä niin monta kupillista kuin tahdot. Tämä keitto on juuri sinua varten." Miehen perässä tulee äiti kolmen lapsensa kanssa ja hekin saavat kauniin hymyn kera tyroksikupilliset lämmintä keittoa. Tunnen äidin lapsineen diakonian vastaanotolta. Kysyn puolittain itseltäni ja samalla Jumalalta, että miksi jotkut syntyvät helvettiin ennen kuin ovat edes syntyneet. Jokin sisälläni liikuttuu ja huomaan silmieni kostuvan yksittäisistä kyynelistä. Vaikka olen työssäni köyhien auttajana opetellut kovettamaan itseäni, niin ajoittain puhdas sääli valtaa olemukseni niin kuin Jeesuksen, joka koki sääliä nähdessään kansan köyhyyden ja kurjuuden. Katseeni harhailee ja löytää jälleen tuon kadunmiehen, joka syö jälleen uutta kupillista maistuvaa makkarakeittoa.

Kuinka monennetta kuppia mies söi, huomaan miettiväni ja samalla vastaan itselleni, että onko sillä väliä. Nälkä tulee sammuttaa, tuhahdan itselleni. Olen itsekin lapsuudessani joutunut kokemaan, mitä on mennä nälkäisenä nukkumaan sekä miltä tuntuu, kun vedenjuomisella kurniva vatsa hiljennetään. Mutta oliko kadunmiehellä jo niin nälkä, ettei vatsa enää edes kurninut. Oliko niin nälkä, ettei ruokakaan sitä nälkää sammuttanut. Oliko miehellä Elämän nälkä. Pyyhin silmäni kyynelistä ja nostan katseeni ylös. Kadun mies laittaa tyhjän tyroksikupin roskiin ja katsoo minua suoraan silmiin ja lausuu äänettömästi huulillaan "KIITOS!" nostaa takinkaulukset pystyyn ja jatkaa matkaansa. Hän oli huomannut katseeni ja nähnyt ehkä kyyneleideni takana olevat ajatukset. En tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että olimme antaneet tuolle miehelle tyroksikupillisen verran rakkautta.

Nimimerkki: Köyhien auttaja