Uuden vuoden päätös - vieläkö päätös pitää?
Minä ja Heidi teimme uuden vuoden päätöksenä luovuttaa jälleen koko elämämme Jumalalle. Miksi? No siksi, että uskonelämän ydin on antautuminen. Sana antautuminen saattaa herättää meissä epämieluisia mielikuvia tappiosta, luuserimaisuudesta, pelin menettämisestä jne. Sanaa melkein aina käytetään kielteisessä merkityksessä. Nykypäivän hetkisessä elämän kiireessä meitä on opetettu, ettei koskaan tule antaa periksi tai taipua - voittaminen on kaikki kaikessa. Vaatiiko voittaminen kyynärpäitä? Ollessani Kristuksen edessä tänäkin aamuna, ymmärrän jälleen paremmin, miksi heikko voi olla Jumalan avulla maailman vahvin.
Antautuminen Jumalan tahdon alle on ihmisen vastaus Jumalan ihmeelliseen rakkauteen ja armoon. Me annamme itsemme hänelle, mutta emme pelosta tai velvollisuudesta, vaan rakkaudesta (1.Joh.4:9-10,19; Room.12:1)
Todellista palvontaa on se, että annamme itsemme täydellisesti Jumalalle. Palvontaa voitaisiin myös kutsua itsensä uhraamiseksi Jumalalle. Tätä henkilökohtaista antautumista kutsutaan myös pyhitykseksi, Jeesuksen korottamista Herraksi, ristin ottamiseksi, oman minän (lihan) kuolettamiseksi, murtumisen armoksi tai antamista itsensä Hengen johtoon. Olennaista antautumisessa on se, että haluamme luovuttaa hallintavallan elämästämme Hänelle, ei niinkään se, miksi sitä milloinkin nimitetään.
Antautuminen ei ole aina ihan helppoa. Ensimmäiset kokemuksemme Jumalan johdatuksesta voivat viedä meidät syvään nöyryytykseen, ihmisten halveksunnan kohteeksi. Saatamme pelästyä ja vetäytyä pois Jumalan suunnitelmasta. Kokemus voi opettaa meille yhden asian: olemme kunnianhimoisia ja haluamme polleina näyttää muille, kuinka lähellä Jumalaa elämme. Mutta ei ihminen pääse lähelle Jumalaa nousemalla jalustalle, ryhtymällä johtajaksi tai alkamalla esittää vahvaa uskoa. Pitää osata ottaa nöyrä asenne, vaatimaton palvelijan paikka, jopa koiran virka jonkun tärkeämmän henkilön orjana. Masokisti ei tarvitse olla, mutta on suureksi hyödyksi, jos ei etsi omaa kunniaa.
Aikaa myöten antautumisen into voi hiipua, kun tietää joutuvansa kivisateeseen, ihmisten vihapuheiden maalitauluksi - ja voitte uskoa, että tästä on kokemusta vaikka muille antaa. Näissä kivisateiden syövereissä rukous voi muuttua toiseksi: "Tässä olen, Herra, lähetä joku muu!" (2.Moos.4.13) On kuitenkin arvokasta, jos opimme, että Jumalan johdettavaksi pääseminen on aina parempi kuin johtajaksi pääseminen. Ihmisen omaan kykyyn luottaminen tai joukkovoimaan turvautuminen on aina huonompi vaihtoehto. Johtajiakin tarvitaan ja sellaiseksi voi joku päästäkin. Paavali oli henkilö, joka pitkän kaavan kautta kasvoi johtajaksi. Hän sanoi: Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. 1.Kor.11:1. Paavali joutui kokemaan ja ymmärtämään, että Jeesuksen seuraaminen ei aina ole glooriaa. Jos ei halua lähteä omalta mukavuusvyöhykkeeltään pois, ei todennäköisesti kasva johtajaksi.
On kolme tekijää, jotka saattavat estää meitä antautumasta kokonaan Jumalalle: pelko, ylpeys ja hämmennys.
Mutta voinko luottaa Jumalaan?
Mitä syvemmin tunnemme Hänet ja ymmärrämme Hänen rakkautensa meitä kohtaan, sen helpommaksi antautuminen tulee. Suurin luottamisen osoitus löytyy Roomalaiskirjeen 5:8. "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme." Sanan kautta opimme tuntemaan Häntä parhaiten.
Uskallanko tunnustaa oman rajoittuneisuuteni?
Ylpeytemme on yksi vaikeimmista esteistä antautumiselle. Emme tahdo myöntää, että olemme vain luotuja ja emme hallitse kaikkea - tämä on kiusauksista vanhin; "teistä tulee Jumalan kaltaisia" (1.Moos3:5).
Mitä se antautuminen sitten oikeasti tarkoittaa?
Se ei ole passiivista alistumista, fatalismia (kohtalousko)tai tekosyy laiskuuteen. Se ei myöskään ole status quo eli vallitsevan tilanteen hyväksymistä. Useimmiten se on juuri edellä mainittujen asioiden vastakohta. Se voi olla uhraamista, kärsimistä, valintoja, omista oikeuksista ja vapaudesta luopumista säilyttäen silti täydet oikeudet sekä vapauden.
Antautuminen ei tarkoita pelkuruutta tai kynnysmatoksi ryhtymistä. Se ei myöskään tarkoita järjen heittämistä narikkaan - ei Jumala tuhlaisi mieltä, jonka hän on sinulle antanut, Jumala ei tahdo robotteja palvelijoikseen. Antautuminen ei myöskään tarkoita oman persoonallisuuden tukahduttamista. Jumala rakastaa nimenomaan meidän ainutlaatuisuuttamme. Antautuminen oikeastaan vahvistaa todellista persoonaamme, sen sijaan, että heikentäisi sitä; tulemme siksi, miksi meidän on tarkoitettukin.
Antautuminen on yhtä kuin kuuliaisuus ja luottaminen. Antautuneet ihmiset kunnioittavat Jumalan Sanaa, vaikka se ei aina tuntuisikaan mielekkäältä tai olisi aikausimyönteistä. Antautuminen tuo elämälle siunauksen, jolla on kauaskantoiset vaikutukset.