YHDENVERTAISUUDEN MERKITYS AMMATTIKORKEAKOULUN NÄKÖKULMASTA

Olisimmeko vielä noin vuosi sitten uskoneet, että toisten ihmisten näkemisen ikävä konkretisoituu niinkin käsin kosteltavaksi kuin se kevään 2020 aikana kirkastui monelle. Toisten ihmisten läheisyys ja sen mukana tuoma yhteisöllisyys merkityksineen nousi lähes kaikkien huulille, eikä vain meillä Suomessa vaan ihan ympäri maailmaa. Opiskelijatutkimussäätiön (Otus) tekemä selvitys[1] (2018) Voimaa opiskeluun -hankkeessa[2] toi esille, että yksi merkittävimpiä tekijöitä opiskelijoiden opintojen loppuunsaattamisessa ajallaan on yhteisöllisyys. Selvityksessä tuodaan esille, että varsinkin Etelä-Suomen oppilaitoksissa yhteisöllisyys on kaikkein ohuinta ja tästä yhteisöllisyyden puutteesta kärsivät miehet eniten. Yhteisöllisyyden vaikutus mielenhyvinvointiin sekä -terveyteen ja sitä kautta opintoihin on merkittävä, jopa yli 55 %. Yhteisöllisyydellä on siis kiinteä side oppimiseen ja onkin olemassa selvää näyttöä siitä, että lisäämällä yhteisöllisyyttä oppiminenkin lisääntyy. Tästä jatkumosta voidaan suoraan päätellä, että yhteisöllisyys lisää selvästi positiivista mielenterveyttä ja hyvinvointia, jotka taasen vaikuttavat merkittävästi opintojen loppuunsaattamisessa ajallaan sekä koulutussiirtymissä.

Kohti yhdenvertaista yhteisöllisyyttä - merkittävä mielenhyvinvoinnin tekijä juuri nyt

Selvitykseen tehdyssä kyselyssä 62 % ammattikorkeakouluopiskelijoista (N= 2249) kokee kuuluvansa alansa opiskelijoiden yhteisöön mutta siis vain 62 %. Jos kerran tutkimusten mukaan yhteisöllisyydellä on selvä vaikutus useiden eri tekijöiden kautta opinnoissa menestymiseen niin sen lisäämiseksi tulee tehdä töitä, joten eikö yhteisöllisyyden kokemuksellisuutta tulisi lisätä 70-80 %:iin. Tämänhetkinen trendi on enemmän toisaalle; henkilökohtaistaminen ja itseohjautuminen sekä opiskelujen vieminen verkkoon. Haasteellisen kokonaisuudesta tekee se, että samaan aikaan, kun tarvetta olisi yhteisöllisyyden rakentamiselle, tarvetta on myös koulutusorganisaatioiden rakenteiden ja yhteiskunnallisten muuttujien vuoksi viedä opiskelut kustannustehokkaille verkkoalustoille, joka tuo mukanaan henkilökohtaistamisen ja itseohjautumisen. Yhteisöllisyyden kärsiessä tarpeiksi nousevat myös elämänhallintataidot sekä muu sosiaalinen toiminta, jotta selätetään etenkin isoissa kaupungeissa koettu yksinäisyys. Etenkin opiskelijat toivat selvityksessä esille joustavampien opetusjärjestelmien mahdollisuuden erilaisten elämäntilanteiden takia. Tähän toiveeseen Covid 19 tuoma globaali poikkeustila toi aivan uusia ulottuvuuksia pakottamalla koko maailman tekemään ei vain digiloikan vaan jopa digikolmiloikan. Kyseessä on siis kompleksinen kokonaisuus johdettavaksi - haasteellinen mutta ei mahdoton. Edessämme olevassa uudessa normaalissa tarvitaan erilaisia tukimalleja opintojen tukemiseksi. Hyväksi koettuja toimintoja ovat erilaiset tukipiirit ja mentorointimallit, joita mm. Diakin hallinnoimassa Voimaa opiskeluun -hankkeessa kehitettiin.[3] Erilaisten tukimallien lisäksi katse tulee myös kääntää opiskelijajärjestöihimme, joiden on aika ottaa vahvempaa ja näkyvämpää roolia etenkin sosiaalisen yhteenkuuluvuuden - sen kuuluisan ME-hengen - luomisessa.

Yhdenvertaisesti kaikki samalle viivalle

Sanana yhdenvertaisuus on monille tuttu mutta usein se sekoitetaan tasavertaisuuteen ja jopa tasa-arvoon, mutta kysehän ei ole kummastakaan. Yhdenvertaisuus tarkoittanee yksinkertaistettuna enemmänkin sitä, että saatetaan tarvita erilaisia tukitoimia, jotta erilaiset asiat ovat oikeasti kaikkien saavutettavissa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa yhdenvertaisuuden olevan sellainen käytäntö tai toimintatapa, jolla saadaan aikaan konkreettinen vaikutus, jotta yhdenvertaisuus voi tapahtua organisaatiossa tai yhteisössä. Parhain vaikutus on mitattavissa ja se lähtee liikkeelle halusta muuttaa ja kehittää toimintaa, ja se kehittyy sitä mukaa, kun positiiviset vaikutukset alkavat näkyä.[4] Tässä yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Mitä yhdenvertaisuus sitten tarkoittaa ammattikorkeakoulukentän arjessa? Yhdenvertaisuuslain mukaan viranomaisten, koulutuksen järjestäjien sekä työnantajien tulee arvioida ja edistää yhdenvertaisuutta omassa toiminnassaan. Edistämisvelvollisuutta toteutettaessa tulee ottaa huomioon henkilön alkuperä, ikä, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, uskonto ja muut yhdenvertaisuuslaissa kielletyt erotteluperusteet. Edistämistoimenpiteiden tarkoituksena on turvata kaikkien henkilöiden tosiasiallisesti yhdenvertaiset mahdollisuudet käyttää eri viranomaisten palveluita, kouluttautua ja edetä työuralla.

Kaiken lähtökohta on siis selkeä, konkreettinen ja ilman jargonia oleva yhdenvertaisuussuunnitelma, jossa on nimeltä mainiten huomioitu aliedustettujen ryhmien erityishuomioiminen tarpeen mukaan. Maininnalla on huomattava merkitys, koska se antaa heti painokkaamman ryhdin toimenpiteille. Huomioiminen ei saa kuitenkaan tarkoittaa kiintiöajattelua tai että jatkuvasti lähestyttäisiin asioita erityishuomioimisen näkökulmasta, koska jokaisella tulee olla oikeus olla "tavallinen" ja "normaali". Näkökulma tuleekin olla enemmän ja pikemminkin mahdollistamista yhdenvertaisille mahdollisuuksille, kuten kuvassa tulee ilmi. Erilaisten toimenpiteiden kehittämisessä ja kohdentamisessa tulee huomioida myös alueelliset eroavaisuudet, jottei yhdenvertaisuus keskity vain pääkaupunkiseudulle.

Koko koulutuskentällä, ei siis vain korkeakouluopinnoissa, on tarvetta sellaiselle tosiasialliselle opintojen saavutettavuudelle, missä toteutuu yhdenvertaisuus. Se lähtee ja alkaa siitä, ettei vähemmistöryhmien lapsien ammattia tai kouluttautumista määritetä valmiiksi peruskouluissa - nykyinen ohjaus näyttänee olevan ei akateemisiin tutkintoihin ohjaamista ja näin oppijoille mahdollistetaan alisuoriutuminen sekä evätään potentiaaliset mahdollisuudet korkeakoulutuksiin. Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin on taasen tarvetta saada esimerkiksi erillishakuja ja tukipajoja, jotta opiskelijoiden diversiteetti toteutuu sekä luodaan esimerkkejä ja rikastetaan etenkin sellaisten vähemmistöjen opiskelunäkemyksiä, joilla ei ole eri syitten takia ollut aikaisemin kokemusta alasta tai mahdollisuutta päästä opintojen piiriin. Esimerkiksi romaniyhteisössä yksi isoimmista estäjistä saattanee olla niinkin yksinkertainen asia kuin, ettei yhteisön keskellä ole olemassa esimerkkiä tai esikuvaa. Sitä ensimmäistä, joka voisi olla näyttämässä, että aliedustetun ryhmän edustajakin voi olla opiskelemassa yhteisölle vierasta alaa. Tarvitaan siis uusien polkujen raivaajia ja suunnannäyttäjiä.

Erinomaisena malliesimerkkinä tästä toimii Diakonia-ammattikorkea koulussa aloitettu erillishaku sosionomi- ja sairaanhoitajakoulutukseen romaneille. Erillishaun tuoman mahdollisuuden ja uskon luomisen tuloksena romanitaustaisia hakijoita on ollut vuosina 2018-2020 erillishaun ja yhteishaun kautta useita satoja.5 [5]Pääsykokeet hyväksyttävästi läpäisseitä romanitaustaisia opiskelijoita Diakissa on tällä hetkellä liki 40 opiskelijaa, sen eri kampuksilla. Vaikka luku on yksittäisenä lukuna pieni, on se suhteutettuna kontekstiinsa merkittävä. Yhdenvertaisen mahdollisuuden vaikutus on ollut romaniyhteisölle enemmän kuin vain yksittäisten opiskelijoiden pääsy opiskelemaan. Ammattikorkeakouluopinnoista on tullut yhteisön sisällä tavoiteltava asia. Nyt on siis pää aukaistu mutta tarvitaan vielä työtä, jotta romanit saavuttaisivat erilaiset korkeakouluopinnot - kaikkihan eivät halua sosionomeiksi tai sairaanhoitajaksi.

Mahdollisuuksien yhdenvertaistamisella kyetään myös suoraan vaikuttamaan sekä yhteisön että yksittäisen opiskelijan sosioekonomiseen hyvinvointiin. Tutkimuksista tiedämme, että koulutus on yksi tärkeimpiä tekijöitä syrjäytymisen ja köyhyyden vähentäjistä.[6] Hyvin liikkeelle lähtenyt innostus korkeakouluopintoihin vaatii vielä jonkin aikaan automatisoituakseen ylläpitämistä monin eri keinoin. Tärkeää onkin, että eri ammattien kirjoja niihin vaadittavat korkeakouluopinnot tuodaan saavutettaviksi aliedustetuille ryhmille alkaen mainostamisesta aina tukipajoihin asti. Yksi hyvä keino mainostamisessa ja markkinoinnissa on valtavirtaistaminen. Ja jottei asia olisi liian yksinkertainen, aivan erityistä huomiota tarvitaan työelämän kanssa tapahtuvaan yhteistyöhön, jotta myös aliedustetuille ryhmille, kuten romaneille, mahdollistuu opintoihin kuuluvat työssäoppimisjaksot - asia ei ole niin yksinkertainen, kuin se ensikuulemalta vaikuttaa. Tähän liittyvä haaste alkaa monien romaniopijoiden kohdalla jo TET-harjoittelupaikkojen haasteellisella saamisella sen tähden, että oppijan sukunimi poikkeaa tavanomaisesta suomalaisena pidetystä sukunimestä.[7] Tästä ikävästä haasteesta meille antaa arkitodellista kuvaa mm. #Työnimi-kampanja[8], missä neljä julkisuuden henkilöä haki omilla ansioluetteloillaan töitä mutta olivat vaihtaneet nimensä tyypillisiksi romaninimiksi. Työnhaun tulos laiha, tasan nolla haastattelukutsua.

Vaikka onkin ymmärrettävää, että aloituspaikkojen painopiste on nuorissa ja tähän painetta lisää korkeakouluorganisaatioille opetus- ja kulttuuriministeriö, niin jatkuvan oppimisen näkökulmasta tämä herättää vähintäänkin ristiriitaisia kysymyksiä. Suomessa on kulttuureja, jotka eivät noudata länsimaalaista elämänkaariajattelua. Näissä kulttuureissa perheet perustetaan ennen kouluttautumista. Emme voi asettaa näitä erilaisia elämänkaarikäytäntöjä paremmuusjärjestyksen varsinkaan, kun niitä peilataan kasvavaan korkeasta synnytysiästä johtuvaan lastensaantivaikeuksiin[9] tai yleiseen lapsikatoon.[10] Länsimaalaisina helposti ajattelemme, että meidän elämänkaariajattelumme on se ainut ja oikea. Kysymys kuuluukin; onko?

Olisimmeko siis vielä vuosi sitten uskoneet, että yhteisöllisyyden ikävä nousee käsin kosteltavan ajankohtaiseksi muutenkin kuin vain tutkimuksissa tai selvityksissä. Vuosi 2020 on meille kirkastanut monin eri tavoin, että me-hengellä on suuri vaikutus kasvuun ja kehitykseen ihmisinä sekä miten se auttaa pääsemään yksittäisten, kansallisten ja kansainvälisten haasteiden yli. Varmistetaan kaikki osaltamme, että jatkossakin yhdenvertainen yhteisöllisyys on kaikkien saatavilla vähintäänkin koulutuksen kentällä.

Artikkeli julkaistu YHTEISÖLLISEMPI KORKEAKOULU SAMOKIN JULKAISUSSA 2020
koko julkaisu luettavissa täällä 

MERTSI "MEDI" ÄRLING asiantuntija (TKI), Diakonia-ammattikorkeakoulu

Mertsi "MEDI" Ärling on ensihoitaja, sairaanhoitaja-diakonissa (YAMK), AmO. Hän toimii Diakissa asiantuntijana ja projektipäälliköiden valmentajana TKI-palveluissa sekä koordinoi Diakin romanityötä. Hän on myös Suomen romanijärjestöjen kattoliiton Suomen Romanifoorumin puheenjohtaja. Erityisiä kiinnostuksen kohtia ovat yhdenvertaisten mahdollisuuksien kehittäminen sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

[1] Kts. tarkemmin https://voimaaopiskeluun.diak.fi/tietopaketit/

[2] Voimaa opiskeluun -hanke etsi keinoja vähentää opintojen keskeyttämistä ja viivästymistä. Hanke paneutui opiskelijoiden siirtymävaiheiden ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantamiseen. Kohderyhmänä oli toisen asteen ja ammattikorkeakouluopiskelijoita. Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) koordinoiman hankkeen osatoteuttajina toimivat Suomen Diakoniaopisto (SDO), Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus sekä Nyyti ry. Hanke toteuttiin Hämeen Ely-keskuksen myöntämällä Euroopan sosiaalirahaston tuella 1.3.2018-29.2.2020 välisenä aikana.

[3] Ärling 2020, 13. teoksessa Voimaa opiskeluun - otetta ohjaukseen. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-341-4

[4] https://yhdenvertaisuus.fi

[5] Hakijamäärää ja sisälle päässeiden on tarkasteltu Diakin romanityön asiantuntijan toimesta sukunimien perusteella, joten määrä ei tilastollinen.

[6] Koulutuksen ulkopuolelle jääminen on useiden tutkimusten mukaan syrjäytymisen riskitekijä. Heikko menestyminen peruskoulussa johtaa helposti toisen asteen koulutuksesta karsiutumiseen ja tämä puolestaan epävarmaan työmarkkina-asemaan. Työttömyys, pitkittynyt työttömyys ja toimeentulo-ongelmat ovat selvästi yleisempiä vain perusasteen koulutuksen suorittaneilla verrattuna koulutetumpiin nuoriin aikuisiin. Pelkän peruskoulun suorittaneilla on lisäksi useissa tutkimuksissa havaittu terveyteen ja etenkin psyykkiseen terveyteen liittyviä ongelmia sekä muita elämänhallinnan ongelmia. Kts. Lorenzen T ym. (2014) Unemployment and economic security for young adults in Finland, Norway and Sweden: From unemployment protection to poverty relief (tiivistelmä). International Journal of Social Welfare 23:1

[7] Yhdenvertaisuustoimikunta on huolissaan aloitteessa mainitusta rasismista ja syrjinnästä, jota romaninuoret kohtaavat TET-harjoittelun haussa. Terveyden ja hyvinvointilaitoksen mukaan romanilasten ja -nuorten kouluttautuminen on lisääntynyt viime vuosikymmeninä tehostuneen asuntopolitiikan ansiosta, mutta siitä huolimatta romanien työllistyminen on erityisen haastavaa ennakkoluulojen ja syrjinnän vuoksi. 24.10.2018 kirjatussa kannanotossaan romanien aseman edistämisestä Helsingin kaupungissa ehdottanut useita toimenpiteitä romanien yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Toimikunta on kyseissä kannanotossaan nostanut esille romaninuorten kohtaamat haasteet TET-paikkaa hakiessa. TET-jakso on monelle nuorelle ensimmäinen kokemus työelämästä, mutta monelle romaninuorelle se on ensimmäinen kokemus työsyrjinnästä. Syrjintä heikentää romaninuorten itseluottamusta ja hyvinvointia sekä asettaa heidät yhteiskunnan marginaaliin jo nuoressa iässä. Toimikunta ehdottaa, että kaupunki voisi esimerkiksi ottaa kohdennetusti romaninuoria TET-jaksoille kaupungin työpaikoille. Näistä paikoista viestittäisiin viestiä näkyvästi suoraan koulujen henkilöstölle, jotka voisivat ehdottaa nuorille kaupungin sisäisiä paikkoja. Toimikunta on pitänyt esillä positiivisen erityiskohtelun käyttöä työnantajapolitiikassa myös aiemmissa lausunnoissaan. Opettajille pitää lisäksi tarjota työkaluja siihen, kuinka romaninuorta voi tukea hänen kohdatessaan rasismia ja syrjintää TET-paikkaa hakiessa. kts. https://yle.fi/uutiset/3-10147423

[8] https://dialogi.diak.fi/2018/10/31/tyonimi/ katso myös: https://yle.fi/uutiset/3-11023468

[9] https://www.vaestoliitto.fi/@Bin/7659544/vanhemmuutta+lyka%CC%88ta%CC%88a%CC%88n+netti+iso.pdf 

[10] https://www.ess.fi/paakirjoitus-mielipide/763872